Tuoksut vanamon

Kivistääkö kyynärvartta? Särkeekö rannetta? Nariseeko nivel? Jos olet joutunut tekemään yksitoikkoista työtä pitkään, oireet voivat olla hyvinkin tuttuja. Vaivana voi olla jännetupentulehdus, Hämeessä ennen nariksi kutsuttu. Kun nykyihminen saa sen vaikkapa tietokoneen ääressä istuessaan, niin sirppiä käyttäneelle esiäidille se saattoi iskeä viljanleikkuussa.

Parannuskonsteja oli tietysti kosolti. Kipeän käden saattoi litistää oven väliin, jolloin nari jäi sille tielleen. Kivuttomampaa keinoa haluava voi hakea pätkän metsässä suikertavaa kasvia, nariheinää, ja kiertää sen ranteen ympäri. Haudettakin samasta kasvista tehtiin, ja sillä lääkittiin milloin mitäkin venähtänyttä jäsentä. Tästä kasvi sai nimet jäsenheinä, nivelheinä, nyrjäysheinä, suoniruoho tai venymäheinä. Tämä jäseniä lääkitsevä kasvi oli koko maan havumetsissä viihtyvä mantelintuoksuinen vanamo.

Herkästä vehreimpään kesäaikaan kukkivasta vanamosta on löytynyt apu myös muista, usein kylmyydestä ja kosteudesta johtuvista kolotuksista tai kihdistä kärsineille. Näitä särkyjä nimitettiin monesti luuvaloksi, jossa valo on sama kuin viron valu ’kipu, särky’. Niinpä hoidoksi käytettyä vanamoa kutsuttiin paikoin luuvaloheinäksi. Samat tavat on tunnettu myös Ruotsissa, jossa eräs kasvin kansanomaisista nimistä on ollut giktblomma ”kihtikukka”.

Nykyruotsissa vanamo on linnea, joka on mukaelma kasvin tieteellisestä nimestä Linnaea borealis. Vanamo on omistettu ruotsalaiselle kasvitieteen suurmiehelle Carl von Linnélle. Kasvien tieteellisten nimien järjestelmän kehittänyt Linné ei itse valinnut vanamoa nimikkokasvikseen, vaan nimeäjä oli hollantilainen kollega J. F. Gronovius. Vaikka Linné oli kovin mieltynyt vanamoon, kerrotaan toisaalta, että oikeastaan hän olisi antanut nimensä mieluummin jollekin näyttävämmälle kasville. Oli niin tai näin, hän valitsi vanamon sittemmin myös kuvaksi aatelisvaakunaansa.
    
Suomenkielinen nimi vanamo on oman merkkimiehemme Elias Lönnrotin antama. Sen voi ajatella pohjautuvan sanaan vana ja viittaavan kasvin kasvutapaan.


KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 2.8.2009.