Tunturista jängälle

Loppukesästä ja alkusyksystä moni vaellushaluinen nostaa rinkan selkäänsä ja suuntaa kohti pohjoista. Kesän kiusanhenget sääsket ja mäkäräiset ovat tiessään, ilma raikas ja maisema avara.

Muualta tullut retkeilijä huomaa kulkiessaan pohjoisen maaston olevan toisenlaista kuin eteläisemmillä seuduin. Toisenlaista on nimistökin, jos vilkaisee karttaa. Tunturit ja vaarat ovat jo tuttuja, mutta mikä on marasto, sokka tai pulju?

Vieraalle kulkijalle moni Lapin maastonkohdan nimitys on läpinäkymätön ja outo. Tämä johtuu siitä, että useimmat niistä ovat lainaa saamen kielestä. Muutama näistä lainoista on kuitenkin ehtinyt kirjakieleen asti, ja osa on levinnyt kirjallisuuden kautta laajemmaltikin.

Tunnetuimpia saamelaisia lainoja on tunturi. Se on lähtöisin sellaisesta saamen sanasta, jonka vastine suomessa on tanner. Sama saamen kielen sana on lainattu myös venäjään muodossa tundra. Venäjästä metsärajan pohjoispuolista puutonta kasvillisuusaluetta tarkoittava tundra on levinnyt edelleen niin suomeen kuin moniin muihinkin Euroopan kieliin.

Moni tunturi on loppuosaltaan oiva, kuten Sauoiva ja Vongoiva. Sanan lähtömuoto tarkoittaa saamessa päätä ja huippua. Tunturin tai vaaran huippua tai pientä harjua voidaan nimittää saamen mallin mukaan myös sokaksi.

Vastaan voi tulla myös pulju, joka tarkoittaa harjua tai korkeahkoa kumpua. Puljua pitkin onkin usein helppo kulkea. Marasto taas on matalaa koivikkoa kasvava harjanne tai tunturinrinne. Sana on lainattu saamesta myös muodoissa morosto, murista ja murusta.

Vaeltajan matka ei etene suinkaan pelkkiä tuntureita ja kuivia kankaita pitkin. Vastaan voi tulla suo tai, Lapissa kun ollaan, ennemminkin aapa, jänkä tai vuoma. Lainoja saamesta kaikki tyynni. Jänkä, Länsipohjassa jänkkä, on oikeastaan suon yleisnimitys pohjoisessa. Onkin sanottu, että kun etelästä päin tuleva kuulee puhuttavan jängästä, hän arvelee jo olevansa Lapissa, kun suokin on muuttunut jängäksi.

Vuoma, paikoin myös uoma, on läntisessä Lapissa laaja, aukea suo. Idempänä se tarkoittaa alavaa maata, notkelmaa tai laaksoa.

Aapa on laaja, puuton suo, joka on useimmiten viisainta kiertää. Osa niistä kuuluu Sallan Joutsenaavan ja Kittilän Naatsukka-aavan tapaan suojeltaviin soihin. Aapa muuten on niitä suomen kielen suosanoja, joita on otettu käyttöön myös kansainvälisessä suoterminologiassa. Toinen tällainen on niin ikään saamesta lähtöisin oleva palsa, joka tarkoittaa pohjoisimmille suoalueille ominaista ikiroutaista turvekumpua.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 24.8.1999.