Siirry sisältöön
Kielenhuollon palvelut 

Kielenhuollon työsarkaa ovat muun muassa Kielitoimiston ohjepankki ja Kielikello-lehti. Lisäksi tarjotaan kielineuvontaa ja koulutusta. Sivulla on tietoa myös Kotimaisten kielten keskuksen julkaisemista kielenhuolto- ja kielioppiteoksista.

Kielenhuolto ja sen historia 

Kielenhuollon tarkoitus on tukea yleiskielen käytettävyyttä. Tähän pyritään esimerkiksi ajantasaisin kielenkäytön ohjein ja suosituksin. Työhön kuuluu myös ylipäätään kielitiedon ja kieltä koskevan ymmärryksen lisääminen.

Yleiskieli ja sen kehitys 

Yleiskieli eli kirjakieli on kielimuoto, jota käytetään esimerkiksi uutisissa, tietokirjoissa ja käyttöohjeissa, siis asiatyylisessä viestinnässä. Yhtenäinen yleiskieli alkoi muotoutua 1800-luvulla, minkä jälkeen sitä on kehitetty moniin eri yhteyksiin sopivaksi.

Kirjainlaattoja, joista muodostuvat sanat "kieli", "ohje" ja "nimi".

Kielitoimiston ohjepankki

Kielitoimiston ohjepankki sisältää suomen yleiskielen sanastoa, oikeinkirjoitusta sekä muoto- ja lauserakennetta koskevia ohjeita. Ohjeita on myös koti- ja ulkomaisten nimien oikeinkirjoituksesta, ääntämisestä ja taivutuksesta.

Kielitoimiston ohjepankki(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)


Ajankohtaista kielenhuollosta

Päivät, viikot, vuodet

Kirjoita kotimaisten kielten teemaviikko pienellä alkukirjaimella.

Rektiot reilaan

Näyttää joltakin, näyttäytyä jonakin, näyttäytyä joltakin?
Kielenhuoltovinkki

Lauseenvastike – pilkutta paras

Luettuasi vinkin tiedät jättää pilkun pois.
Kielenhuoltovinkki

Uusimmat Kielikello-jutut

Andrew ”Antti” Kosolan orkesteri esiintymässä Suomeen matkaaville amerikan- ja kanadansuomalaisille Lancastria-valtamerilaivan kannella vuonna 1929. Orkesterissa on kaksi hanuristia, viulisti, saksofonisti ja rumpali. Ympärillä yleisöä.

Mistä meille tuli jep-sana?

26.3.2026 Aino Koivisto, Heini Lehtonen, Tomi Visakko


Jaa