Kaamoskuu

Kaamos, keskitalven auringoton aika, on totuttu yhdistämään Lappiin, mutta miltei yhtä valotonta on Etelä-Suomessa marras-joulukuun lumettomina ja pilvisinä päivinä. Sanalla kaamos on toki pohjoiset juuret, sillä se on lainattu suomeen saamesta. Pohjoissaamessa talven pimeintä aikaa tarkoittava sana on skábma. Nimitys ei tosin ole saamelaisten omaa keksintöä, vaan sana pohjautuu samamerkityksiseen norjan sanaan skamtid.

Kaamoksella tarkoitetaan aikaa, jolloin aurinko ei koko päivänä nouse horisontin yläpuolelle. Saamelaisten pohjoisilla asuinseuduilla ”virallinen” kaamos alkaa marraskuun lopulla ja kestää Heikin päivän (19.1.) tienoille. Monen pohjoisen asukkaan mielestä vuosi on kuitenkin pimeimmillään silloin, kun lehti on varissut puista eikä lumi ole vielä satanut valaisemaan paljasta maisemaa. Joinakin vuosina valottomuutta jatkuu läpi marraskuun.

Marraskuu onkin pohjoissaameksi skábmamánnu, ”kaamoskuu”. Saamelaisten entistä elämää tutkinut T. I. Itkonen kertoo, että pimeimpään aikaan saattoi pysyä ajan tasalla vaikkapa seuraamalla porojen syönti- ja  lepohetkiä, sillä ne toistuivat säännöllisin väliajoin. Lepohetkiä eli ”makauksia” on tavallisesti neljästi vuorokaudessa: keskipäivällä ja -yöllä sekä kuuden maissa aamuin illoin.

Valon väheneminen ja ilmojen kylmeneminen tietää luonnon kasvukauden loppua. Tähän saattaa viitata suomalaisten 11. kuukauden nimitys marraskuu. Sanan alkuosa marras tarkoittaa näet ’kuollutta’ tai ’kuolemaisillaan olevaa’: marraskuu olisi siis kuukausi, jolloin luonto kuolee tai oikeammin asettuu talvilepoon. Toisen näkemyksen mukaan taas kuun nimi kertoisi siitä pimeästä vuodenajasta, jolloin kuolleiden henget, martaat, ovat olleet iät ajat liikkeellä. Nykyisinkin vainajia muistetaan marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, pyhäinpäivänä.

Valon puute ei lannistanut sentään ennenkään kaikkea kasvavaa. Syystalven hämärinä hetkinä lapsuuskotinikin ikkunalla saattoi puhjeta keltaisiin kukkiin marraskuunruusu, jonka sittemmin opin kirjoista krysanteemiksi.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.11.2007.