Euroopan vanhin kieli?

Kielen ikä on monia kiinnostava kysymys, johon on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. Yhtä vähän voimme mielekkäällä tavalla vastata kysymykseen siitä, mikä maailman kielistä on vanhin.

Kielen ikää voimme arvioida oikeastaan vain kahdella tavalla: joko tarkastelemalla kielestä säilyneitä muistomerkkejä eli kirjallisia dokumentteja tai vertailemalla muihin kieliin.

Kirjakielenä suomen kielen taival alkaa Agricolasta pian 500 vuoden takaa. Sukukieliä vertailemalla saadut tiedot suomen kielen historian aamuhämäristä ovat paljon epävarmempia. Voidaan vain summittaisesti laskea, miten pitkän ajan nykyisissä kielissä näkyvät erot ovat tarvinneet kehittyäkseen.

Näin laskien itsenäiselle suomen kielelle saadaan ikää pari tuhatta vuotta. Mutta on syytä pitää mielessä, että se, mitä me nyt nimitämme suomen kieleksi, on yhdistelmä murteista, joista osalle läheisimpiä sukulaisia ovat läntiset (viro ja vatja) ja toisille itäiset (karjala, vepsä) itämerensuomalaiset kielet. Ja varsinaisesti suomen kieli on muodostunut vasta itsenäisen elämänsä aikana lähinnä ruotsin kautta tulleiden eurooppalaisten vaikutteiden myötä.

Kieltä voidaan pitää vanhana myös sillä perusteella, miten paljon se muistuttaa edeltäjiään. Tässä mielessä vanhoja ovat varhain aloilleen jähmettyneet kirjakielet, kuten vaikkapa muinaisintia eli sanskrit sekä muinaiskirkkoslaavi.

Suomen kielen äännerakennetta on pidetty melko vanhakantaisena, ja tässä mielessä suomen on katsottu suuresti muistuttavan oletettuja varhaisvaiheitaan ja edeltäjiään, suorastaan suomalais-ugrilaista kantakieltä. Esimerkiksi sanan kala arvellaan kuulostaneen varhaisimmissakin kantakielissä jo tuhansia vuosia sitten täsmälleen samanlaiselta.

Toisaalta sanan sydän rakenne on säilynyt lähellä alkuperäistä, mutta itse äänteet ovat vaihtuneet: alkuäänne on yksinkertaistunut liudentuneesta ś-äänteestä liudentumattomaksi, pehmeää dentaaliäännettä (kuten englannin this-sanan alussa) vastaa -d-, ja sanan loppuun joutuessaan on -m muuttunut -n:ksi.

Monia muitakin äänteitä on suomen kielestä vuosituhansien varrella kadonnut: liudentuneen s:n lisäksi myös suhu-s, jota vanhoissa sanoissa vastaa h (esimerkiksi sanassa hiiri, mordvassa šejer), kaksi erilaista ts-äännettäkin on kadonnut (niiden sijalla on nykyisin t, h tai s) ja vokaaliksi on muuttunut esimerkiksi sanassa hiiri sukukielten perusteella oletettava yksinäinen ng-äänne.

Yllättävintä saattaa olla se, että suomen vokaalit näyttäisivät säilyneen hyvin pitkään lähes muuttumattomina, vaikka ne ääntämykseltään avoimina ovat luonteenomaisesti herkkiä muuttumaan. Mitään suurta mullistusta ei vokaalien laadussa voida osoittaa tapahtuneen toisin kuin lähes kaikissa suomen sukukielissä.

ULLA-MAIJA KULONEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.11.1997.