Siirry sisältöön
Haku

Työtyöstä lomalomalle

Ruokaruoka ja korkkikorkki – mitä sanoja nämä ovat, oikeita sanojako? Kyseessä on melko harvinainen yhdyssanatyyppi, joka kuitenkin koko ajan lisääntyy. Sanat ovat toistoyhdyssanoja – yhdyssanoja, jotka koostuvat sanasta ja sen kertautumasta. Toistoyhdyssanat ovat enimmäkseen vakiintumattomia ja luonteeltaan epämuodollisia. Sanakirjoista näitä ei ainakaan vielä löydy.

Sana ruokaruoka tarkoittaa useimmiten ”kunnollista”, oikeaa ruokaa, jonka vastakohtana on kioskiruoka, roskaruoka tai muu ravintoarvoltaan vähäinen ruoka. Ruokaruoan vastakohta ei kuitenkaan aina ole sävyltään negatiivinen. Bussikeskustelusta nappasin repliikin: ”Syödäänkö illalla ruokaruokaa vai riittääkö pelkkä salaatti?”

Yleinen toistoyhdyssana on korkkikorkki. Sana korkki on alkuaan tarkoittanut korkkitammen pintasolukosta tehtyä pullon tulppaa. Kun korkkeja on ruvettu valmistamaan muistakin materiaaleista, on toisinaan tarpeen täsmentää, minkälaisesta korkista milloinkin on kyse: kierrekorkista, muovikorkista vai korkkikorkista.

Korkkikorkki-sanan ensimmäinen korkki siis kertoo, millaisesta pullonkorkista on kyse. Sillä on tarkentava, yksilöivä luonne. Samanlainen toistoyhdyssana on lasilasi – lasista valmistettu juomalasi erotuksena muovisesta juomalasista (mahdollisesti myös kertakäyttömukista).

Uudehko yhdyssana on kirjakirja. Sanalla on kaksi toisistaan hieman eroavaa merkitystä. Se voi tarkoittaa perinteistä paperille painettua kirjaa, jonka vastakohta on vaikkapa näytöltä luettava sähköinen kirja, mutta esimerkiksi verkkokeskusteluissa sanalla tarkoitetaan myös juonellista, kerronnallista kirjaa erotuksena oppaasta tai käsikirjasta.

Sanaa työtyö on käytetty yhteyksissä, joissa on pohdittu varsinkin naisten kotona tekemää kotityötä ja toisaalta työpaikalla tehtyä työtyötä eli ei-kotityötä. Työtyön vastakohdaksi saattaa muodostua lomaloma. Eräs tämän kevään abiturientti pohti verkkopäiväkirjassaan, uskaltaisiko penkkareiden jälkeen pitää vähän lomalomaa vai pitäisikö heti aloittaa lukuloma. Monenlaisten työpaineiden alle hautautuva äiti saattaa myös haaveilla kunnon lomalomasta etelässä, jolloin ei tarvitse huolehtia minkäänlaisista töistä – ei kotitöistä eikä työtöistä.

LIISA NUUTINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.5.2008.