Voi, ällös itke, armas, enää!

Hj. Nortamon sanoittama Espanjatar on monien yhteislaulua harrastavien suosikki: ”Tullos, tullos, kiehtovaan haaveiluun!” Myös Unhoita menneet on tuttu varttuneille iskelmän ystäville: ”Voi, ällös itke, armas, enää!”      

Tullos on verbin tulla ja ällös kieltoverbin ei niin sanottu optatiivimuoto. Optatiivi on imperatiivin eli käskymuodon kaltainen tapaluokka. Se esittää tekemisen tai olemisen toivottuna, eräänlaisena epäsuorana kehotuksena tai kohteliaana käskynä.

Yleisesti tunnettuja optatiivimuotoja on esimerkiksi Vala-nimisessä sotilaslaulussa, jossa puhutellaan isänmaata: ”Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa –  –! Ollos huoleton, poikas valveill on!” Aleksis Kiven hautajaisissa Tuusulan kirkkomaalla 4.1.1873 ylioppilaat lauloivat kummun ääressä: ”Vaipuos, vaivu synnyinmaasi helmaan –  –.” Hautarunon olivat ystävät tilanneet Paavo Cajanderilta.

1800-luvun jälkipuolisko onkin ollut optatiivien kulta-aikaa. Taiderunoudessa esimerkiksi A. Oksasella on semmoisia muotoja kuin käyös ja lausuos, Tuokolla päättäös, Jänneksellä täyttäös sekä Eino Leinolla nukkuos ja uinuos.

Näiden muotojen yhtäkkinen kukoistus ei ole sattumaa. Mallia saatiin Kalevalasta (1835, 1849) ja Kantelettaresta (1840), jotka sisältävät runsaasti optatiiveja. Ne ovat peräisin kansanrunoudesta, mutta suuri osa niistä sisältyy Lönnrotin itse luomiin säkeisiin.

Kalevalassa ja Kantelettaressa esiintyviä optatiivimuotoja ovat muun muassa saaos, pannos, naios, vieös, tuo’os, lyö’ös, syö’ös, kihlaellos ja pauhaellos. Oudoimmiltakaan vaikuttavat muodot eivät ole tuulesta temmattuja, vaan kaikille päätyypeille, myös Lönnrotin sepitteille, on olemassa kansanomainen malli, lähinnä karjalainen vastine, kuten imperatiivia tutkinut professori Heikki Leskinen on osoittanut.

Entä miten on selitettävissä optatiivin muotorakenne: tullos, pannos, ällös, nukkuos jne.? Loppu-s on sama, mikä esiintyy tavallisessakin käskymuodossa, esimerkiksi tules nyt tänne, kuunteles tätä. Kyseessä on lyhentymä sanasta sinä.

Optatiivimuodossa on loppu-s:n edellä tunnus, joka usein esiintyy pelkkänä vokaalina o tai ö (laulaos, istuos). Tullos- ja pannos-tyyppisten muotojen kaksoiskonsonantista puolet kuuluu tunnukseen: hiukan karkeistaen sanottuna tullos on kehittynyt muodosta ”tulkos” ja pannos muodosta ”pankos”. Alun perin optatiivin tunnus on nimittäin ollut ko, kö. Sama tunnus esiintyy muissakin, kaikille tutuissa käskymuodoissa: yksikön ja monikon kolmannessa persoonassa (tulkoon, tulkoot), passiivissa (tultakoon) ja kieltomuodoissa (älköön tulko).


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 1.4.2007.