Yleiskieli ja muut kielimuodot

Yleiskieli on kielimuoto, jota käytetään muun muassa uutisissa, tiedotteissa, tietokirjoissa, oppimateriaaleissa ja käyttöohjeissa, siis neutraalin asiatyylisessä viestinnässä. Esimerkiksi vakavassa uutisessa neutraali tyyli tukee tekstin asiasisältöä. Yleiskieli sopii kuitenkin moniin eri yhteyksiin ja voi siten olla hieman rennompaakin; näin on usein vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Yleiskieltä kutsutaan toisinaan myös kirjakieleksi.

Yleiskieli on osin tietoisesti kehitetty, kaikille kielenkäyttäjille tarkoitettu kielimuoto. Se on yleistä ja yhteistä siinä mielessä, että sitä voidaan käyttää joka puolella Suomea. Yleiskieli on kehitetty aikoinaan eri murteiden pohjalta, ja se opitaan yleensä koulussa. Jotta yleiskieli säilyisi yhtenäisenä ja toimivana käyttökielenä, sitä on tarpeen ohjailla kielenhuollon keinoin. Tämä kuuluu Kotimaisten kielten keskuksen tehtäviin, kuten myös monipuolisen kielitiedon tarjoaminen ylipäänsä.

Yleiskielen normeista

Eri kielimuodoissa – yleiskielessä ja vaikkapa murteissa – kieliopilliset ydinperiaatteet ovat yhteisiä. Esimerkiksi määrite taipuu substantiivipääsanan mukaisesti (tällä tiellä, täl tiel) ja predikaattiverbi subjektin mukaisesti (minä syön, mä syön). Nämä ovat kielen luonnollisia normeja. 

Yleiskieleen sisältyy luonnollisten normien lisäksi myös tehtyjä normeja. Eniten normeja on oikeinkirjoituksessa: tällaisia ovat esimerkiksi alkukirjaimen koon valinta, yhteen ja erilleen kirjoittaminen sekä välimerkkien käyttö. Myös taivutusmuotoja koskevia yleiskielen normeja on paljon (talossa, ei talos; minä kuljen, ei mä kulen), kun taas lauseen rakennetta käsitteleviä normeja on suhteellisesti vähemmän (esim. he kulkevat, ei ne kulkee). Tyyliin liittyviä normeja on vähiten. Sellaisia ovat muun muassa sanojen sävyä koskevat normit: esimerkiksi sanat bilettää ja epis on merkitty sanakirjassa tyyliltään arkisiksi.

Yleiskieli ei ole täysin yhtenäinen, aina samanlainen kielimuoto, vaan siinäkin esiintyy vaihtelua. Esimerkiksi taivutusmuodoissa on paljon rinnakkaisia vaihtoehtoja, kuten palveluja ~ palveluita, paperien ~ papereiden ~ papereitten, tärkeää ~ tärkeätä, esseeseen ~ esseehen. 

Myös lausetasolla on vaihtelua, osin sellaistakin, jota ei voi tyhjentävästi kuvata eikä näin myöskään tiukasti normittaa. Tällaista vaihtelua koskevat normit ovat luonteeltaan väljiä ja osin rajoiltaan häilyviä. Lausetasolla väljiä normeja sovelletaan esimerkiksi sijamuoto- ja pronominivalinnoissa, jolloin kyse voi olla hieman eri merkityksistäkin: sää oli sateinen/sateista; asuin ennen Tampereella, jossa/missä oli tilaa hengittää.

Yleiskielen normeja on koottu muun muassa kieli- ja nimiohjeita sisältävään Kielitoimiston ohjepankkiin sekä yleiskielen sanastoa kuvaavaan Kielitoimiston sanakirjaan. Molemmat ovat maksutta saatavilla verkossa.

Erikoisalojen kielet

Erikoisalan kielellä eli erikoiskielellä tarkoitetaan jonkin tietyn alan kielenkäyttöä, esimerkiksi lääketieteen tai tekniikan kieltä. Erikoiskielet ovat tavallisesti rakennepiirteiltään yleiskielen mukaisia, mutta ne sisältävät kullekin alalle ominaista erikoissanastoa, minkä vuoksi tekstit eivät välttämättä ole yleisesti ymmärrettäviä. Myös monet viranomaistekstit ovat periaatteessa yleiskielen rakenteen mukaisia mutta joskus niin mutkikkaita ja sanastoltaan abstrakteja, että ne eivät ole yleisesti ymmärrettäviä. 

Erikoisalojen sanastotyön asiantuntija on Suomessa Sanastokeskus. Viranomaistekstien selkeyttämiseen puolestaan saa apua esimerkiksi Kotimaisten kielten keskuksen virkakielisivuilta ja ohjeista.

Selkeä kieli ja selkokieli

Selkeällä kielellä tarkoitetaan kielimuotoa, joka on helpompaa kuin asiantuntija-alan erikoiskieli ja siten ymmärrettävää enemmistölle kielenkäyttäjistä. Selkeä kieli määritellään kansainvälisesti näin: ”Teksti on kieleltään selkeä, jos sen sanasto, rakenne ja muotoilu auttavat lukijaa helposti löytämään tarvitsemansa tiedon, ymmärtämään sen ja hyödyntämään sitä.” Kaikkien kielenkäyttäjien olisi hyvä osata viestiä selkeästi ja tilanteen mukaisesti.

Selkeä kieli on eri asia kuin selkokieli. Selkokieli on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yksinkertaistettua kieltä. Selkotekstin pohjana on usein yleiskielinen teksti, jota on mukautettu monin tavoin. Selkokieli on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä. Selkokieleen ja selkojulkaisuihin erikoistunut Selkokeskus on osa Kehitysvammaliittoa.

Puhekieli ja puhuttu kieli

Kielenhuollon huomio kohdistuu useimmiten kirjoitettuun yleiskieleen. Jonkin verran annetaan ohjeita myös esimerkiksi vierasperäisten sanojen ja nimien ääntämisestä; tällaista ohjeistusta tarvitaan muun muassa mediassa. Ilmauksia puhuttu kieli ja puhekieli voi pitää synonyymeina, mutta puhekielellä voidaan tarkoittaa myös ylipäätään yleiskieltä epämuodollisempaa kielimuotoa. Joskus puhutaan monikossa puhekielistä sen korostamiseksi, ettei ole kyse yleiskielen tapaan yhtenäisestä kielimuodosta.

Arjen tilanteissa puhuttu kieli on jossain määrin erilaista eri puolilla Suomea, kiitos murteiden. Myös mediassa kuulee eri tavoilla käytettyä kieltä. Verkon ja sosiaalisen median ansiosta rennompaa kieltä on myös nähtävillä aiempaa enemmän kirjoitettuna. Nykyviestinnän muodot vaikuttavatkin osaltaan eri kielimuotojen ja tyylien välisten rajojen hämärtymiseen.

Yleiskieltä ja muita kielimuotoja sekä asiatyyliä käsitellään Kielitoimiston ohjepankissa ja Kielitoimiston kielioppioppaassa: