Kirjakieli 1800-luvulla
Suurin osa 1800-luvusta lasketaan omaksi varhaisnykysuomen kaudekseen. Tuolloin kirjakieli kehittyi lähelle nykyasuaan, samalla kun sanaston laajeneminen teki kielen käytön mahdolliseksi yhä uusilla aloilla.
Yleistä 1800-luvun kirjakielestä
1800-luvun kirjasuomi jakautuu kolmeen kauteen: vanhaan kirjasuomeen, varhaisnykysuomeen ja nykysuomeen.
Kirjakielen ortografian kehitys
1800-luvulla ortografiaa yksinkertaistettiin, ja se modernisoitui asteittain.
Kirjakielen muotorakenteen kehitys
Murteiden taistelu virisi d:n tarpeellisuudesta kirjasuomessa.
Kirjakielen sanaston kehitys
Uusien sanojen tarve oli 1800-luvulla valtava. Vanhan kirjasuomen kaudella omaksuttu sanasto riitti lähinnä arkisen ja uskonnollisen kielen tarpeisiin.
Kirjakielen lauserakenteen kehitys
Monet kirjakielen lauserakenteita säätelevät kielelliset normit alkoivat muuttua entistä suomalaisemmiksi varhaisnykysuomen kaudella (1810–1880).
Varhaisnykysuomen uudissanoja
Martti Rapola kokosi 1930–1940-luvuilla laajan lipuston 1800-luvun sanastosta.
1800-luvun kirjasuomen aineistot
1800-luvun kirjakielen aineistoja on saatavilla niin sähköisessä kuin analogisessa muodossa. Kielen piirteitä pääsee tarkastelemaan myös taulukoituna.
1800-luvun teosten kielenpiirteitä tietokantana
Varhaisnykysuomen alkupuoliskolla ilmestyneiden suomenkielisten teosten ortografiasta ja morfologiasta on koottu erillinen tietokanta.
Kaunokirjallisuutta tekstikorpuksena 1880-luvulta alkaen
Korpuksessa on mukana muun muassa Juhani Ahon, Minna Canthin ja Eino Leinon teoksia.