Kesä ja suvi

Suomen kielessä on lämpimimmällä vuodenajalla kaksi nimitystä: kesä ja suvi. Suvesta on puhuttu Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla, muualla kesästä.

Kesä-sanaa on kyllä vanhastaan käytetty myös lounaisessa Suomessa ja osassa Hämettäkin. Siellä se – myös muodossa kesämaa – on tarkoittanut kasvukauden aikana viljelemättömänä pidettävää peltoa eli kesantoa. Kesantoa tarkoittaa myös sanan kesäkuu alkuosa. Kesäkuu on ollut kesänajon aikaa, jolloin kesanto kynnettiin ensi kertaa. Nimitys perustuu siis kalendaariseen työkauteen samalla tavoin kuin kylvö- ja korjuuaikaa ilmaisevat touko-, heinä- ja elokuu. Vastaavasti suvi on esiintynyt kesä-sanan alueella: pohjalaismurteissa ja laajalti itämurteissa. Näillä alueilla suvi on vanhastaan tarkoittanut talvista suojasäätä ja aivan itäisimmässä Suomessa myös etelää. Suveaminen on murteissa sään lauhtumista, suveutuminen ilman tai veden lämpenemistä.

Kansa on puhunut suviöistä (12.–14.4.) ja myös ”vanhoista suviöistä” (23.–25.4.), joiden lämpötilan perusteella ennustettiin tulevan kesän säitä. Kolmea suviyötä seuraa suvipäivä (14.4.), jolloin vanhan pohjoismaisen ajanlaskun mukaan siirryttiin talvesta kesään.

Juhannusta, jolloin päivä on pisimmillään, nimitetään keskikesän juhlaksi. Kalenterin mukaan keskikesä – sydänkesä eli kesäsydän – on vähän myöhemmin, heinäkuussa. Juhannusta edeltävää kesää vanha kansa on nimittänyt pikkukesäksi ja sen jälkeistä aikaa isoksikesäksi.

Elokuun lopulla tai myöhemminkin tulee välistä kylmän ja sateisen jakson jälkeen vielä yllättävän lämpimiä ja kauniita päiviä. Silloin on intiaanikesä. Jotkut ovat ruvenneet käyttämään tätä sanaa myös kuumasta kesästä. Nimitys viittaa Amerikkaan, ja sen taustasta on esitetty monenlaisia selityksiä ja tarinoita. Merkityksen kannalta Indian summer -ilmausta on verrattu sanoihin Indian-giver (= sellainen, joka odottaa vastalahjaa) ja Indian-corn (= maissi). Nämä viittaavat jonkinlaiseen korvikkeeseen, ja korvikehan myöhäinen intiaanikesäkin on. Jälkikesän vähäpätöisyyttä ilmaisee myös ruotsin murteiden fattigmanssommar (= köyhän miehen kesä).

Kansanomaisesti meillä on puhuttu muun muassa Perttulin pikkukesästä. Perttulin eli apostoli Bartolomeuksen muistopäivä on 24.8. Monissa Euroopan kielissä on jonkun pyhimyksen nimissä oleva jälkikesä – yleensä sitä myöhemmin, mitä etelämpänä ollaan. Ruotsalaisilla on brittsommar (Britan eli Birgitan päivä 7.10.), pohjoissaksalaisilla puolestaan Matiaksen (21.9.), unkarilaisilla Mikaelin (29.9.), ranskalaisilla Dionysiuksen (9.10.) ja kreikkalaisilla Demetriuksen (26.10.) kesä. Kuvaannollisesti nämä kaikki tarkoittavat ikääntyvän ihmisen uutta nuoruutta, viidenkymmenen villitystä.

Paikoin Suomessa on puhuttu myös akkojen kesästä. Sama nimitys jälkikesällä on monissa muissakin Euroopan kielissä, esimerkiksi virossa vananaistesuvi ja venäjässä babje leto. Maaäiti on vielä ennen talven tuloa valmistautunut ottamaan vastaan kylvöä. Samanlainen myöhäinen kukoistuksen aika on vertauskuvallisesti nähty myös naisen elämässä.

MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 22.6.1999.