Jouluikkuna
Tänään on taas aika laulaa Yrjö Jylhän sanoin: ”Kuusi seisoo permannolla, kaikkien on hauska olla.”
Laulussa esiintyvä lattiaa merkitsevä sana permanto on vanhastaan ollut käytössä lähinnä Hämeessä ja Uudellamaalla. Eipä siis ihme, että kuusikymmentäluvulla kainuulainen pikkutyttö oli hieman hämillään miettiessään kuusen sijoituspaikkaa. Paljon nopeammin hänelle selvisi, mistä on kysymys Tonttujen jouluyössä, missä tonttujoukko hiipii varpaisillaan ”kotikoloihinsa alle sillan”. Sana silta on nimittäin merkinnyt lattiaa laajalti suomen itämurteissa, myös Kainuussa.
Laulussa Tontun puuhat tulkintavaikeuksia ei ole. Siinä lattiaa sanotaan lattiaksi: ”Tonttupa öin alla lattian kultakenkiä naulaa.” Mutta mahtaakohan olla sellaista joululaulua, jossa esiintyisi länsimurteinen muoto laattia? Lauluissa Tonttujen jouluyö ja Tontun puuhat tonttu asuu lattian alla.
Tavallisemmin kodin haltijat, joita vanhojen joululaulujen tontut usein edustavat, ovat uskomuksen mukaan asustaneet vintillä tai esimerkiksi parvella, kuten Valter Juvan suomentamassa Viktor Rydbergin runossa Tonttu: ”Latoon parvelle pyrkii vaan, siellä hän pitää majaa.” Sana parvi merkitsee ulkorakennuksen, etenkin navetan tai tallin, yläkertaa lähinnä Lounais- ja Kaakkois-Suomessa sekä Hämeessä.
Asuinpaikastaan ”puikkii ukko jo tupahan, siellä on isäntäväki”. Vanhantyyppisessä maalaistalossa yhteistä oleskelu- ja työhuonetta tarkoittava tupa jää Karjalankannakselta Pohjois-Savon kautta Oulun korkeudelle vedetyn murrerajan eteläpuolelle.
Saman runon toisessa suomennoksessa (Yrjö Jylhä: Kotitonttu) tonttu ”pirttiin puikkii hän nähdäkseen isäntäväkensä oivan”. Tupa-sanan sijalla on siis pirtti, jota puolestaan on käytetty samaisen rajan pohjoispuolella. Paitsi huonetta tupa ja pirtti tarkoittavat myös pientä asuinrakennusta, mökkiä.
Tonttu on tarkkailuretkellään myös laulussa Joulu joutui armahainen, jossa hän ”tassuttaapi alla pirtin akkunan”. Toisaalta joulukirkkoon matkaava muistanee, että mäen rinteen alla törröttävässä talossa on ”joka ikkunalla kaksi kynttilää”. Ikkuna on ollut vanhastaan itämurteiden, akkuna länsimurteiden sana. Molemmat ovat alun perin tarkoittaneet lasitonta valoaukkoa, joka on suljettu esimerkiksi luukulla. Tällöin lasillinen valoaukko on ollut yksinkertaisesti lasi tai länsimurteissa klasi.
Joululaulut ovat runoutta, eikä runojen tekstiä ole tapana nykyaikaistaa tai korjailla. Runoissa esiintyvät murreväritteiset sanat ovat paitsi ajan patinaa myös vihjeitä siitä, mistä päin maata niiden kirjoittajat ovat olleet kotoisin.
TARJA KORHONEN
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 24.12.1996.
