Puuskia

Kun kädet ovat puuskassa, missä ne silloin ovat? Vedonlyöjille ei oikein kelpaa Suomen kielen perussanakirjan (1990– 1994) selitys, että kädet ovat joko lanteilla tai ristissä rinnalla. Puuska on vanhastaan tarkoittanut lantiota, lonkkaa ja viron puusk (monikko puusad) tarkoittaa yhä. Alun perin puuskassa olleet kädet ovat siis olleet koukussa kupeilla. Vain tämä merkitys mainitaan Nykysuomen sanakirjassa (1951– 1961). Jos vedonlyöjät hyväksyvät oikean vastauksen kriteeriksi merkityksen iän, kiista ratkeaa.

Sanonta ”kädet puuskassa” on ollut yleinen etenkin Itä-Suomessa ja Hämeessä. Tämmöistä asentoa on usein paheksuttu, sillä sitä on pidetty osoituksena joko laiskuudesta tai mahtailusta.

Sanastontuntemuksellaan kilpailevien suosiossa on toinenkin puuska. Karjalankannaksella ja lännempänäkin, Hämeessä ja Keski-Suomessa asti, puuska eli puusniekka (paikoin myös puusnokka, puusnoukka, puuskuokka) on tarkoittanut leskivaimon uutta aviomiestä, joka on asettunut vaimonsa taloon. Tämä puuska-sana on lainaa balttilaiskielistä. Esimerkiksi latvian pusenieks tarkoittaa osakasta, joka toisen kanssa yhdessä omistaa tilan tai hoitaa sitä.

Leskiemännän puolisoksi taloon tullutta puuskaa eivät entisaikaan kaikki oikein tahtoneet pitää muiden isäntien arvoisena. Ajateltiin, että hän oli nainut rahaa, mennyt valmiille. Semmoinen oli häpeäksi kunnon miehelle. ”Puuska ei o mies eikä harakka lintu”, irvailtiin Lemillä. ”Puusniekaal o hattunaula ovesuus”, sanottiin Kanneljärvellä viitaten hänen epävarmaan asemaansa. Jos nimittäin sattui tulemaan nopea lähtö, sai mennessään äkkiä lakin päähänsä. Väheksynnästä kertoo sekin, että korvatonta kuppia sanottiin Kannaksella ”puuskan kupiksi” ja sateen pilaamia heiniä ”puusniekan heiniksi”.

Useimmille tutuin puuska on tuulenpuuska. Se tarkoittaa äkillistä, nopeasti ohi menevää tuulen voimistumista. Samalla tavoin kuin tuuli tai vire myös puuska tarkoittaa paitsi sääilmiötä myös mielialaa, mielentilaa. Toisen ihmisen tai itsensäkin voi yllättää – ilostuttaa, hämmentää, pelästyttää – vaikkapa hellyyden, tarmon, kiukun, rohkeuden, ujouden, rehellisyyden, avomielisyyden, jalomielisyyden tai mustasukkaisuuden puuskalla. Jos joku ”saa puuskan”, hänelle tulee äkillinen mielihalu tai päähänpisto, ja hän saattaa innostua vaikkapa siivoamaan.

Tunnetila voi aiheuttaa itkun- tai naurunpuuskan. Ne saattavat ravisuttaa ihmistä niin kuin yskänpuuskakin. Nämä puuska-sanat tarkoittavat jonkinlaista kohtausta. Lääketieteessä kohtaus – taudinoireiden äkillinen ilmaantuminen tai paheneminen – tarkoittaa samaa kuin taudinpuuska. Sekä sääilmiötä että ihmisen henkistä tai fyysistä tilaa tarkoittavat puuskat ovat saman sanan eri merkityksiä ja todennäköisesti samaa alkuperää kuin teonsana puskea.

Suomen kielessä on vielä neljäskin puuska-sana. Eräissä hämäläismurteissa puska ääntyy pitkävokaalisena: puuska. Kyseessä on alkuperältään sama sana kuin ruotsin buske ja englannin bush.

MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 18.2.2003.