Älä unohda lemmenkukkia

Talvihorroksesta heräilevää mieltä ilahduttaa keväisin ja alkukesästä moni pihoissa ja pientareilla sinisenä hehkuva kukka. Varhaisimpia ovat pienet sipulikasvit idänsinililjat, kevättähdet ja helmililjat. Lehdoissa ja tuoreissa metsissä hohtavat sinivuokot, alkavassa kesässä nurmitädykkeet ja hivenen vaaleammat lemmikit.

Näistä sinisistä kukkijoista lemmikit ovat maassamme laajimmin levinneitä; rantalemmikit ja luhtalemmikit viihtyvät pohjoisia seutuja myöten, ja ne myös kukkivat elokuulle asti.

Lemmikin herttainen kukka on ollut monen mieleen, ja se lienee kuvatuimpia postikorttien kasveja. Kuluvan vuoden alussa se ikuistettiin myös uusiin suomalaisiin viiden sentin postimerkkeihin. Postimerkkien kukka on juuri se ”peruslemmikki”, Myosotis scorpioides eli luhtalemmikki.

Kasvin suomenkielinen nimi lemmikki tuntuu istuvan sille erinomaisesti. Sen antoi kasvitieteen sanastoa 1800-luvun puolivälin jälkeen suuresti kehittänyt Elias Lönnrot. Pohjana lienee ollut kansan laajalti Lounais-Suomessa ja Hämeessä kasvista käyttämä nimitys lemmenkukka tai lemmenkukkanen.

Lemmikkiä onkin pidetty monessa maassa herkän lemmen, uskollisuuden ja ikuisen rakkauden symbolina. Siihen lienee vaikuttanut kukan väritys: sininen on niin taivaan kuin ystävyyden ja nuoren rakkauden väri.

Useassa kielessä kasvin nimi kuuluu suomennettuna ’älä unohda minua’: saksaksi Vergissmeinnicht, englanniksi forget-me-not, ruotsiksi förgätmigej. Nimitys on myös levinnyt käännöslainana kielestä toiseen. Suomen ja viron kieliinkin on saatu siitä vaikutteita: Tyrvään seudulta on Antero Varelius 1850-luvulla tallentanut nimityksen muistiaiskukka, ja virossa lemmikki on meelespea, siis ’pidä mielessä’.

Lemmikin laajalti eri kielissä tunnetun samansisältöisen nimityksen selitykseksi on sepitetty toinen toistaan tunteikkaampia tarinoita. Yksi niistä kertoo, kuinka nuorukainen kulki mielitiettynsä kanssa pitkin joen rantaa keräten samalla lemmikkejä. Retki päättyi surkeasti: mies horjahti veteen ja virta vei mukanaan, mutta hukkuva ehti vielä heittää tytölle sinisen kukkakimpun ja huudahtaa: ”Älä unohda minua!”

Nykyisin lemmikkiä tarkoittava nimitys on kuitenkin 1400-luvun saksalaisten ja ranskalaisten lähteiden mukaan kuulunut varhemmin toiselle sinikukkaiselle kasville, nurmitädykkeelle. Siten nimityksen Vergissmeinnicht on tulkittu alun perin olleen ironinen: nurmitädykkeen kukat näet lakastuvat pian poimimisen jälkeen.

Jos lemmikkiä kutsutaankin eri kielissä nykyään kovin hempeiltä kuulostavilla nimillä, niin kasvin tieteellinen nimi Myosotis on sitä realistisempi: se tarkoittaa hiiren korvaa ja sillä viitataan kasvin karvaisiin, pyöreähkökärkisiin lehtiin.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.6.2002.