Mitä vikaa vanhuksessa?

Eräs iäkäs tuttavani – nyt jo vainaa – sanoi sydämensä pohjasta vihaavansa sanaa vanhus. Hän kysyi, eikö sitä saisi mitenkään poistettua suomen kielestä.

Vastasin, ettei sanoja voi noin vain lakkauttaa. Jos se olisi mahdollista, varmaan paljon muutakin vanhuksen lisäksi vaadittaisiin poistettavien listalle.

Yritin varovasti tarjota vanhus-sanan tilalle ilmaisua pirteä vanhus, koska ajattelin, että siihen sisältyy hiven positiivisuutta. Ehdotukseni lisäsi entisestään tuttavani ärtymystä.

Ilmeisesti sanan vanhus vika ei ole itse sanassa, vaan kulttuurissa, johon sana kuuluu. Maailma, joka ihannoi nuoruutta ja nuorelta näyttämistä, heijastuu kieleenkin. Jos nuoruus saa korosteisen aseman ihmisten ajattelussa, on selvää, että sen vastakohtaa tarkoittava sana alkaa kerätä ympärilleen kielteisten mielikuvien vyyhteä.

Aina ei ole ollut näin. Vuonna 1961 valmistuneessa Nykysuomen sanakirjassa on esimerkki ”Sibelius, Suomen musiikin suuri vanhus”, siis ’grand old man’. Siellä on myös sana kunniavanhus ’erityisen kunnioituksen, kunnianosoituksen kohteena oleva vanhus’. Oireellista on, että kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin valmistuneesta Suomen kielen perussanakirjasta kunniavanhus puuttuu.

Suorastaan herjaavalta kuulostaisi nykykielessä sana elähtänyt, eikä sitä missään tapauksessa voisi käyttää ikäihmisestä. Aiemmin sana sen sijaan on ollut jokseenkin neutraali ilmaus elämää kokeneesta ja kypsään ikään ehtineestä. ”Elähtäneempi väki” on tarkoittanut iäkkäämpää väkeä, vanhempaa väkeä. Eräs juvalainen äiti oli huolissaan, kun poika toi taloon kovin lapsenomaisen miniän: ”Kyllä sen ois pitänä olla vähä elähtänneemp ihmine.”

Nykyään vanhat ihmiset ovat ikääntyneitä, ikäihmisiä, senioreita. Vanhus-sanakaan ei ole kokonaan jäänyt käytöstä. Siitä on tullut varsinkin sellaisten vanhojen ihmisten nimitys, jotka eivät aivan kaikesta selviydy yksin ja jotka tarvitsevat apua, huolenpitoa. Tähän viittaavat sanat vanhusapu, vanhusneuvosto, vanhuspalvelu, vanhustyö ja vanhustenhoito.

Sana seniori on lainasana. Kotoinen vanhus on siis joutunut tekemään tilaa vierasta alkuperää olevalle. Turhaanko? Jotain hyvää seniorissa kuitenkin on. Se sopii kieleemme; siinä ei ole meille vieraita äänteitä.

Seniorit ovat virkeitä, aktiivisia, omin avuin selviytyviä ihmisiä – ainakin tämä mielikuva sanalla halutaan synnyttää. He nauttivat eläkkeellä olon tuomasta vapaudesta. He osallistuvat seniorimatkoille ja käyvät seniorikursseilla perehtymässä tietotekniikan kikkoihin. He virkistäytyvät ja solmivat uusia tuttavuuksia senioritansseissa. Vanhojentanssit sen sijaan on tarkoitettu senioreja kuusikymmentä vuotta nuoremmille lukiolaisille, juuri lapsenkengistä eroon päässeille teineille.

MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.4.2006.