Sanojen sensuuria

Päivänä muutamana soitti Kielitoimistoon Lyhytkasvuiset ry:n edustaja, joka kysyi, mitä voisi tehdä, jotta suomen kielestä saataisiin pois sana kääpiö. Hänen mukaansa se tuo mieleen tontut, menninkäiset ja muut satuolennot, Peukaloisen retket lilliputtien maassa tai Lumikin ja seitsemän kääpiötä. Niin herttaisia kuin satujen kääpiöt ovatkin, ihmisestä käytettynä kääpiöön liittyy ikävää sävyä: se herättää mielikuvia sirkusten vetonaulana temppuilevista pikkuihmisistä, joille nauretaan ja joita kohdellaan lapsina, ei vakavasti otettavina aikuisina. Kielenkäytössämme joudumme yhä enemmän luovimaan erilaisten sanakieltovaatimusten paineessa. Kysymys siitä, voiko mustaa sanoa enää mustaksi tai valkeaa valkeaksi, tuntuu olevan monen kielineuvontaan soittavankin huoli. Aika ajoin leimahtaa kiivas keskustelu joidenkin kansallisten vähemmistöjen nimittämisestä. Niin erilaisuuteen kuin moniin muihinkin, etenkin toimeentuloa, sairautta, vammaisuutta tai vanhuutta koskettaviin asioihin, liittyy kipeitä tunteita, ja siksi niitä ilmaisevat sanatkin saavat helposti vastaavaa sävyä ja synnyttävät uuden, neutraalimman ilmauksen tarpeen. Ilmiötä on Kieli-ikkunassamme silloin tällöin tarkasteltukin.

Lyhytkasvuisen soittajan huolen kyllä ymmärtää. Ei ole helppoa olla toisen pituinen sen paremmin kuin toisen värinen tai toisin painavakaan tässä tasapäisten yhteiskunnassa. Silti herää epäilys: voiko kielestä noin vain poistaa sanan, joka on yleisesti tunnettu ja käytetty?

On Kielitoimistolta ennenkin pyydetty apua jonkin sanan poistamiseksi kielestä. Aikoinaan toimistoon marssi nainen, joka vaati, että Nykysuomen sanakirjasta pitää poistaa sana pakkoavioliitto. Hänellä oli siihen henkilökohtainen syy. Käsite ja nimitys pakkoavioliitto on kylläkin nyt luonnollista tietä lähes kadonnut yhteiskunnan ja elämänmuotojen muuttuessa. Myös sanan jonkin merkityksen poistamiseksi on joskus kampanjoitu. Jo 40-luvulla eräät lääkärit ryhtyivät vaatimaan, että ruumis-sana pitäisi rajoittaa kuolleen merkitykseen; elävästä ruumiista alettaisiin käyttää sanaa keho. Asia on noussut esiin silloin tällöin myöhemminkin, ja aika tuntuu jopa vahvistaneen kehon asemaa. Silti vaadittu merkityksen kaventaminen oli mahdoton ajatus: miten silloin kävisi esimerkiksi vanhoille sanonnoille ”terve sielu terveessä ruumiissa”, ”ruumiin ja sielun puolesta” ja ylipäätään koko tähänastiselle kirjallisuudelle?

Sota-aikana sensuroitiin ”väärää tietoa” vetämällä pensselillä mustaa väriä tekstin päälle, meillä ja muualla. Kielitoimisto ei tällaiseksi sensuurivirastoksi ryhdy, vaikka aika ajoin tällaisia vaatimuksia ulkopuolelta esitetäänkin. Kielen tulee olla mahdollisimman rikasta ja ilmaisevaa, ja myös sanojen tyylivivahteet ovat kielen rikkautta.

Edellä oleva ei tarkoita, etteikö lyhytkasvuisista ole syytä käyttää heidän toivomaansa nimitystä. Muutos kääpiöstä lyhytkasvuiseksi on sitä paitsi toteutettu jo ainakin yhdessä sanakirjassa, Lääketieteen termit.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 21.9.1999.