Taivaanmäkärä

Aamuauringon lämmittämillä portailla on hyvä istua. Alkukesän vehreys on kohta peittänyt edellisvuotiset ruskeiksi kulottuneet heinät. Muuan kärpänen pörisee seinustan lämmössä. Joelta päin alkaa kuulua tuttu mäkättävä ääni. Siellä se taas on, kesieni tuloon jo lapsuudesta asti kuulunut lintu: taivaanvuohi.

Nimi taivaanvuohi oli tosin kirjoista opittu. Isäni kertoi lintua ennen kutsutun taivaanmäkäräksi. Hyvin kuvaavia nimiä ne ovat molemmat, sillä korkealta ilmasta kantautuvasta mäkätyksestä tulee tosiaan ensinnä mieleen aivan jokin muu kuin siivekäs eläin. Ääni syntyy koiraan soidinlennosta: lintu syöksyy alaspäin ja levittää samalla pyrstönsä niin, että ilmavirrassa värisevistä pyrstön jäykistä reunasulista lähtee kauas kantava mäkätys.

Kurppalintuihin kuuluva taivaanvuohi ei ulkonäkönsä vuoksi juuri pistä silmään, mutta soidinäänen takia se on huomattu ja linnulla riittää kansankielisiä vuoheen tai lampaaseen viittaavia nimiä. Länsi-Lapissa se on taivaanjaara; jaara tarkoittaa siellä pässiä. On puhuttu myös taivaanlampaasta, taivaanpässistä ja ukonoinaasta. On mäkättäjää, möhöttäjää, mököttäjää ja pöhöttäjää. Lintua on verrattu vuoheen muissakin kielissä: saksassa se on Himmelsziege ja virossa taevasikk (= taivaanpukki).

Soidinaikanaan taivaanvuohi ääntelee muutenkin. Maassa tai puussa istuskellessaan se toistelee kitkuttavaa ääntä, josta kertovat nimet kitkuttaja, nevaketka ja suokitku. Nivalassa lintua on sanottu vanhaksipojaksi, ja sen toistama viesti on tulkittu seuraavasti: ”Ketkat, ketkat, tekisin kätkyttä, tekisin kätkyttä, puukkoni putos, puukkoni putos!”

Itä- ja pohjalaismurteissa taivaanvuohi on sen sijaan laskettu ennemminkin naaraisiin kuuluvaksi: se on tunnettu niissä vanhanapiikana, sillä linnun on sanottu kitkuttavan ikävissään vanhanpiian tavoin.

Pitkälti viime vuosisadalle lintukirjoissa tunnettiin kaksi taivaanvuohta, iso ja pieni. Pienellä taivaanvuohella tarkoitettiin niin ikään kurppien heimoon kuuluvaa jänkäkurppaa, joka on taivaanvuohta selvästi harvinaisempi aapasoitten ja vetisten niittyjen asuja. Lintuja yhdistää myös mieleenpainuva soidinääni. Jänkäkurpan äänen on näet sanottu muistuttavan puusillalta kuuluvaa laukkaavan hevosen kavioiden kopsetta.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 11.6.2006.