Pari sanaa rakkaudesta

Kun angloamerikkalaisen kulttuurin edustaja sanoo rakastetulleen I love you, mitä sanoo vastaavassa tilanteessa hänen suomalainen lajitoverinsa? Myytin mukaan tuskin mitään. Ehkä näissä erilaisissa puhekulttuureissa ei edes ole tarkalleen toisiaan vastaavia tilanteita.

Sanakirjoissa verbin love ensimmäinen vastine on rakastaa, mutta elävässä puheessa tykätä ja pitää ovat varmasti tavallisempia. Perussuomalaisen suussa sana rakastaa tuntuu melkein aina liian paatokselliselta. Kerran elämässä sitä ehkä voi käyttää, ja silloin rakastan sinua tuntuu sisältävän myös lupauksen: rakastan sinua hautaan saakka, jos en toisin ilmoita.

Muunkielisten mielestä ilmaus rakastan sinua voi kuitenkin partitiiviobjektinsa vuoksi vaikuttaa jopa lievältä. Jotkut nimittäin ihmettelevät, miksi suomalainen rakastaa vain osaa toisesta eikä kokonaisuutta. Haluan sinut on eri asia kuin haluan sinua, mutta rakastaa voin vain sinua – yleensä.

Suomen kirjakielessä sanaa rakas on käytetty sen nykymerkityksessä jo satoja vuosia. Itämurteissa ja karjalassa sanalla on myös sellaisia merkityksiä kuin 'innokas, kärkäs, ahne'. Niin ikään rakastaa- ja rakastella-verbejä käytetään ainakin karjalan kielessä suomen yleiskielestä poikkeavasti. Suojärveläinen voi sanoa esimerkiksi ”rakassa hebuo, anna juoksoo” (= hoputa hevosta juoksemaan) ja säämäjärveläinen ”lapsie pidäz rakastella ruadoh, ei pie lyvvä” (= lapsia pitäisi innostaa työhön, ei saa lyödä). Rakastaminen siis tarkoittaa tässä suunnilleen sitä, että saa aikaan toisessa halun, mieltymyksen tehdä jotakin.

Yleensä voimakkaasti tunnepitoiset sanat latistuvat käytössä, mutta suomen rakas- ja rakastaa-sanoille ei näin ole ainakaan parisuhdekäytössä tapahtunut. Niitä on laskettu ilmoille niin säästeliäästi, etteivät ne ole päässeet väljähtymään. Toisenlainen kohtalo on nähtävästi sanalla suvaita, joka suomen yleiskielessä merkitsee sietämistä tai hyväksymistä. Itämurteissamme sekä karjalassa ja lyydissä suvaija tai suvaita on vanhastaan tarkoittanut mm. rakastamista, esimerkiksi karjalan lauseessa ”poiga suvattsoo tädä tyttyö”.

Sanalle suvaita on sukupolvien aikana ilmeisesti käynyt samoin kuin monelle tunteelle paljon lyhyemmässä ajassa: se on haalistunut, menettänyt voimaansa. Rakastaminen on laimennut sietämiseksi.

LEENA JOKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 26.5.1998.