Teinit tulevat taas
Kielen muuttuminen on paljolti sanojen muuttumista. Suhteellisen vakiintuneena pysyvän sanaston lisäksi on sanoja, joita tulee ja menee ja joskus jopa tulee uudelleen. Hyvä esimerkki on teini, jota parin vuosikymmenen unohduksen jälkeen on alkanut taas kuulua ja näkyä yhä useammin, ensin ehkä vähän ujostellen, mutta nyt jo aivan asiallisissa yhteyksissä. Puhutaan teinimuodista, teinifilmeistä, teinimusiikista, teinitähdistä, jopa teiniäideistä. Television lastenlaulukilpailussa oli viime kesänä ensi kerran kaksi sarjaa, tenava- ja teinisarja. Teineillä tarkoitettiin siinä 12–16-vuotiaita. Mutta missä teinit olivat välillä?
Teini-sanan historia on pitkä ja vaihteleva. Sanaa käytti jo itse Agricola 1500-luvulla parin kirjansa esipuheessa tarkoittaen sillä jonkinlaista apupappia. Silläkin tavoin saattoivat siis ansaita ne koululais- tai opiskelijanuorukaiset, jotka keskiajalla teinilauluja laulellen kiertelivät pitäjissä opintotukea kerjäämässä. Teini tulee ruotsin djäkne-sanasta, joka taas periytyy kreikan sanasta diakonos. Teini ja diakoni ovat siten samaa juurta, eri aikoina vain kieleen tulleita. Teinilaulut vaikenivat ja jäivät Piae Cantiones -kokoelmiin viimeistään viime vuosisadalla. Muukin teiniperinne unohtui vähitellen: muun muassa teinirahat, teinien opintoavustukseksi maanomistajilta kannettava vero, lakkautettiin Suomessa 1865. Myös teini-sana eli pitkään vain historian lehdillä.Uudenlaiset teinilaulut alkoivat kaikua toisen maailmansodan aikaan, jolloin oppikoulujen yläluokkalaisten toverikunnat muuttuivat teinikunniksi ja niiden kattojärjestöksi perustettiin Suomen teiniliitto 1944. Teinin kirjan (1945) alussa kerrotaan, miten uudessa liitossa päädyttiin teini-sanaan: se muistutti entisajan koululaiselämästä, joten ”vanha kansallinen traditio pääsee täten jälleen kunniaansa”. Teinin kirjan ohella alkoi ilmestyä Teini-lehti, Teinien laulukirja ja Teinikalenteri. Teinikuntalaiset kävivät teinikursseilla ja teinipäivillä, ja ystävien kirjeisiin pantiin titteliksi mieluummin ”teini” kuin lapsellinen ”koululainen”. Iältään nämä teinit olivat noin 15–19-vuotiaita.
Teiniliitto oli tärkeä vaikuttaja oppikoulunuorison elämässä vuosikymmenien ajan. Se sai kuitenkin nolon lopun: 70-luvun politisoitumisen aallossa sekin ”vallattiin” eikä koululaisten enemmistö tuntenut sitä enää omakseen. Sen toiminta tukehtui taloudellisiin vaikeuksiin ja lakkasi vuosikymmenen lopulla; 1985 perustettiin Lukiolaisten liitto.
Teiniliiton mentyä joutui teini-sanakin taas virattomaksi. Voisi kysyä, miksi se ei jo silloin siirtynyt merkitsemään nuorta yleensä? Kenties liiton viimeisinä vuosinaan saama ikävä maine aiheutti sen, etteivät 80- ja 90-luvun nuoret halunneet olla teinejä. Jopa Teinitalo, nuorison iso muotiliike Helsingin keskustassa, lopetti toimintansa. Vasta nyt, lähes parinkymmenen vuoden jälkeen, teini on ponkaissut lyhyessä ajassa suorastaan muotisanaksi. Nykynuorille tuskin tulee teinistä kuitenkaan mieleen sen paremmin keskiajan kouluolot kuin edes tämän vuosisadan oppikoululaisten riennot. Tuskin he myöskään tietävät teinin yhteyttä ruotsin djäkne-sanaan; heille mallina on ilman muuta englannin teen (thirteen nineteen). Hyvinhän teini sopii siihenkin muottiin.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 19.10.1999.