Seis, kari näkyy!

Pohjanmaan rannikolla kalastelleet huomasivat saaren ja huudahtivat: ”Hai, luoto näkyy.” Iijoen perukoille saapui etelästä erämiehiä, joista ensimmäinen järven havaittuaan huikkasi: ”Oi, järvi näkyy.” Suomenlahdella liikkunut oli joutunut varoittamaan tovereitaan: ”Seis, kari näkyy.” Näin olisivat syntyneet paikannimet Hailuoto, Oijärvi ja Seiskari.

Nämä ovat esimerkkejä kansanselityksistä: keksittyjä sepityksiä ja tarinoita, joita paikannimiin on liitetty. Tarinat eivät pidä paikkaansa, mutta saattavat elää vahvoina edelleenkin. Toisinaan niitä on pidetty täysin todenmukaisina.

Nimien alkuperä kiehtoo monia. Nimiä halutaan tulkita ja selittää ja niiden mysteeri ratkaista. Toivotaan, että nimi paljastaisi jonkin ainutlaatuisen tapahtuman tai ainakin kertoisi jostakin paikalla sattuneesta. Nimet – kuten sanat ylimalkaan – ovat usein sellaisia, että ne mahdollistavat monet selitykset ja herättävät mielteitä ja assosiaatioita. Asikkalan pitäjän on kerrottu saaneen nimensä aasikalasta, jostakin Päijänteessä uiskennelleesta vesipedosta. Nimet myös synnyttävät tarinoita. Kynttiläkivelle olisi ensimmäinen joulukirkkoon menijä aamulla laittanut kynttilän palamaan.

Paikannimet eivät kuitenkaan synny huudahduksista, eikä nimissä piile mystisiä olioita. Paikannimiä oikein tulkitakseen on tiedettävä, mikä nimistössä ja kielessä yleensä on mahdollista. Nimen on noudatettava ”nimien kielioppisääntöjä”; nimi ei voi rakenteeltaan olla millainen tahansa. Kaikki luonnollista tietä syntyneet nimet ovat alkuaan olleet paikkaa jollakin tavoin kuvaavia. Nimeämisen perusteena on useimmiten paikan sijainti, paikan omistaja tai käyttäjä, paikan ominaisuus tai paikalla oleva tai esiintyvä (esimerkiksi rakennus, kasvillisuus tai eläimistö). Paljon harvemmin nimiä on annettu paikalla sattuneen tai tapahtuneen perusteella.

Todellisuudessa enin osa paikannimistä on tavanomaisia, arkisia ja jopa tylsiä. Hailuodon hai on vain lyhentynyt silakkaa merkitsevästä sanasta haili. Oijärvi on taas alkuaan ollut Ojajärvi ja Seiskari Seitsenkari. Asikkala puolestaan sisältää germaanista alkuperää olevan henkilönnimen Asikka; tämänniminen mies on paikalla muinoin asunut. Kynttiläkivelle on kynttilä voitu jouluisin pannakin, mutta alkuaan kivi on saanut nimensä kynttilää muistuttavasta muodostaan.

Laaja tietämys nimistöstä auttaa ainakin karsimaan mahdottomat selitykset mahdollisista. Täysin aukottomasti nimen alkuperää eivät pysty aina päättelemään nimistöntutkijatkaan. Nimi voi olla niin vanha, ettemme osaa sanoa edes sitä, mitä kieltä puhunut väestö nimen on alkuaan antanut. Tällaisia ovat lukuisat maamme keskeisten paikkojen nimet, esimerkiksi Päijänne, Keitele ja Imatra.

TERHI AINIALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.5.2000.