Vanha kirjasuomi

Vanhaksi kirjasuomeksi kutsutaan suomen kirjakieltä 1540-luvulta noin vuoteen 1810 asti. Vanhan kirjasuomen kausi alkoi Mikael Agricolan ABCkiriasta, joka on ensimmäinen painettu suomenkielinen kirja, ja päättyi murteiden taistelun alkuun. Tuon ajan suomenkielistä kirjallisuutta kutsutaan usein myös Ruotsin vallan ajan kirjallisuudeksi.

Läntisten murteiden pohjalta

Vanha kirjasuomi pohjautuu lähinnä läntisiin murteisiimme. Sen sanasto poikkeaa jossain määrin nykyisestä.

Oikeinkirjoitus ei ollut vielä vakiintunut, ja siihen otettiin usein mallia muista kielistä, ennen kaikkea latinasta ja ruotsista. Suuri osa teksteistä on käännöksiä, ja siksi myös lauserakenteissa on monia nykysuomelle vieraita piirteitä.

Lakeja, saarnoja, almanakkoja

Vanhan kirjasuomen tekstit ovat enimmäkseen uskonnollisia tekstejä, raamatunkäännöksistä ruumissaarnoihin. Toinen huomattava tekstilaji ovat lait ja asetukset, jotka nekin ovat käännöksiä.

Käytännön elämälle läheisemmistä aiheista kertovat almanakkojen ohjetekstit. Kaunokirjallisia tekstejä vanhan kirjasuomen ajalta on erittäin vähän.

Vajaan 300 vuoden aikana aatevirtaukset ehtivät toki muuttua. Nämä muutokset näkyvät niin uskonnollisissa kuin hallinnollisissakin teksteissä sekä tekstilajien runsastumisessa.