Lusikka kauniiseen käteen

Eräs ensimmäisen kauden kansanedustaja sanoo haastattelussaan: ”Aina uuteen työhön mentäessä on otettava lusikka kauniiseen käteen ja opeteltava nöyrästi työhön kuuluvat rutiinit.”

Lusikan ottaminen kauniiseen käteen tarkoittaa jonkun tai jonkin vaatimuksiin sopeutumista. Ja mitä sopeutuja tekee? Tilanteen mukaan hän suostuu, tottelee, on kiltisti, alistuu, ei vastusta.

Tätä sanontaa näkee ja kuulee joskus hiukan toisenasuisenakin. Lehtiuutisen mukaan Romano Prodia neuvottiin ottamaan lusikka kauniisti käteen ja sopimaan Södermanin kanssa. Tavan ilmaus kauniisti on alkanut joidenkin korvassa kuulostaa loogisemmalta ja oikeammalta muodolta. Se on kuitenkin tässä yhteydessä aivan myöhäinen; kauniiseen käteen on alkuperäinen ja siitä syystä ”oikea” ilmaus.

”Kaunis käsi” ei tässä sanonnassa tarkoita viehättävää, miellyttävän näköistä, vaan oikeanpuoleista kättä. Kun pikkulapselle entisaikaan opetettiin kotona käytöstapoja, häntä opastettiin esimerkiksi Rauman seudulla näin: ”Men sanoma päivä, mut an kaunis käsi.”

Oikealla kädellä on murteissa muitakin samanlaisia nimityksiä, joita käytetään juuri tämäntapaisissa yhteyksissä: komea käsi, korea käsi, korukäsi, sorja käsi, nätti käsi. Arvostukseen – vertailuun ja etusijaistamiseen – perustuvat myös nimitykset hyvä käsi ja parempi käsi – sekä oikea käsi.

Vasemman käden kansanomaiset nimitykset ovat puolestaan vähätteleviä ja halventavia: huono käsi, ruma käsi, tuhma käsi, väärä käsi, kakkakäsi, paskakäsi. Vasenkätistä tarkoittavat murteissa kurakäsi ja kurittu. Näiden sanojen kanta kura merkitsee joko rapaa, lokaa tai rapakuntoista, huonoa, pahaa. Samaan sanaperheeseen saattaa, sivumennen sanottuna, kuulua myös viron kielen paholaisen nimitys kurat.

Monet suomalaiset muistavat vielä lapsuudestaan, miten sekä kotona että koulussa vasemman käden käyttäjää opetettiin tai hänet suorastaan pakotettiin käyttämään oikeaa kättä. Vasenkätisiä on 6–10 prosenttia väestöstä, ja vähemmistö saa tässä maailmassa luvan sopeutua enemmistön ehtoihin.

Kun pikkulapsi vuosikymmeniä sitten opetteli käyttämään ruokailuvälineitä, hänestä tehtiin senaikaisen tavan mukaan määrätietoisesti oikeakätinen. Lapsi otti lusikan kauniiseen käteen: totteli ja alistui. Kun joku meistä tämän päivän ihmisistä joskus joutuu ottamaan lusikan kauniiseen käteen, hän toimii samalla tavalla: sopeutuu toisten vaatimuksiin.

MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 14.2.2001.