Vitivalkoista vaivatta

”Vitivalkoista vaivatta” luvattiin joitain vuosikymmeniä sitten erään pesuaineen saavan aikaan. Koska kyseessä oli pesuainemainos ja television kuvaruudussa ripustettiin kuivumaan valkoisia lakanoita, arvelin vitivalkoisen tarkoittavan suurin piirtein samaa kuin putipuhdas.

Kielitajuni yhdisti viti-sanan sellaisiin vahvistaviin partikkeleihin kuin esimerkiksi piri (piripintaan), puti (putipuhdas), tipo (tipotiessään) tai supi (supisuomalainen). Tällaiset partikkelit eivät esiinny itsenäisinä sanoina, eikä niillä ei ole täsmällistä merkitystä, vaan ne tähdentävät ja vahvistavat pääsanansa merkitystä. On helppo huomata, että ne ovat muodostuneet pääsanaansa varten – vaikka sanotaan supisuomalainen, ei ole sanottu ”supiruotsalainen” vaan rutiruotsalainen. Partikkelissa on siis samat alkuäänteet kuin pääsanassa.

Sanaan liittyvät vahvistavat partikkelit voivat myös vaihdella. Ritirinnan-sanan variantteja ovat ripirinnan ja riporinnan. Upouuden rinnalla, joskin harvinaisempina, esiintyvät myös upiuusi ja uppouusi.

Viti-sanan viti ei ole kuitenkaan synnyltään tällainen vahvistava partikkeli, vaan viti tarkoittaa vastasatanutta hienoa pakkaslunta, ja näin ollen vitivalkoinen on lumivalkoista. Suomen kielessä on muitakin vastaavanlaisia adjektiiveja, joiden alkuosa on aikoinaan tarkoittanut jotain, mutta merkitys on sittemmin alkanut hämärtyä. Sysimustan alkuosa sysi tarkoittaa hiiltä, mutta sanan käyttö hiilen merkityksessä on jo aika harvinaista. Litimärkä on ’niin märkä, että litisee’.

Rutikuiva-sanan alkuperä on hämärämpi: jokin voi olla niin kuivaa, että rutisee (rutikuiva oksa). Toisen selityksen mukaan ruti olisi syntynyt lyhentymällä sanasta ruuti, jolloin ruuti- eli rutikuiva-sanan määrittämä aine olisi niin kuivaa, että se syttyy helposti. Kun tällaisten alkuosien merkitys on alkanut hämärtyä, ne ovat ruvenneet rinnastumaan vahvistaviin partikkeleihin. Näin ollen ruti voi määrittää muitakin sanoja kuin kuivaa: joku voi olla rutiköyhä tai rutilaiska. Samaan tapaan sanat patalaiska ja patavanhoillinen lienevät saaneet vahvistavan alkuosansa sanan patamusta mallin mukaan.

Mainitsemani pesuainemainos synnytti muitakin kielellisiä väärinkäsityksiä. Mainoksessa laulettiin myös ”vesi ja Visko, vesi ja Visko” – Visko oli siis kyseisen pesuaineen nimi. Eräs ystäväni kuuli sanat muodossa ”vesi ja lisko, vesi ja lisko”. Hänellä riitti pohtimista siinä, mitä tekemistä liskoilla on vitivalkoisten lakanoiden kanssa.

LIISA NUUTINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.2.2008.