Aito sukunimi?

Kesä on sukujuhlien aikaa. Sukuseurat järjestävät tapaamisia, joissa tutustutaan suvun perinteisiin ja luodaan yhteishenkeä ja identiteettiä.

Keskeinen identiteetin luoja on suvun yhteinen nimi, sukunimi. Itäsuomalaiset suvut voivat löytää nimestään tietoja jo 1500-luvulta alkaen. Länsi-Suomen talonpojisto turvautui pitkään vain isännimeen eli patronyymiin, jonka lisäksi asiakirjoihin vietiin usein tarkennukseksi sen talon nimi, jossa kulloinkin asuttiin. Säätyläisillä ja sotilailla oli oma nimikäytäntönsä.

Omien juurien etsiminen ja sukututkimuskurssit ovat tuoneet asiakirjojen ihmemaan lähes jokaisen ulottuville. On kiehtovaa seurata esi-isien ja esiäitien elämää, joka asiakirjatietojen niukkuudesta huolimatta voi tarjota yllätyksiä. Yhden niistä aiheuttaa ruotsinkielisyys, sillä kirkonkirjoja alettiin laatia suomeksi useimmiten vasta 1870-luvun tienoilla.

Kun suomen kielen oikeinkirjoitus ei ollut vielä löytänyt uomaansa ja suomenkieliset nimet vietiin asiakirjoihin ruotsin kielen käytännön mukaisesti, saattoi sama nimi saada lukuisia eri asuja. Kun kerran laskettiin, kuinka monella eri tavalla sukunimi Laukkanen oli 1500–1600-luvulla asiakirjoihin viety, variantteja löytyi 139. Niitä olivat esimerkiksi kirjoitusasut Lauckan, laukain, Lauckainenn ja lauckoijnn. Asiakirjojen nimiasuissa vilisee tiheään konsonantteja b, c, d, f, g, q ja w sellaisissa yhteyksissä, joissa niitä ei nykyään käytetä. Niinpä sukunimestä Haveri on tullut papinkirjoissa Haffuer. Vokaalien kestoakin on ilmaistu eri tavoin, esimerkiksi aa:ta vain yhdellä a:lla, kuten sukunimeä Haaranen tarkoittava merkintä Harain osoittaa.

Asussa Harain näkyy sekin uusia sukunsa tutkijoita joskus hämmentävä seikka, että nen-loppuisen nimen jälkiosa on jätetty kirjaamatta. Alkuperäisistä asiakirjoista voi silti havaita, että se on alkuaankin nimeen kuulunut; nimi on saatettu kirjoittaa jo 1500-luvulla väliin täyspitkänä ja väliin lyhempänä. Tuonaikaisissa asiakirjoissa voi lyhemmän muodon jäljessä huomata ylöspäin kaartuvan koukun, jolla kirjuri on ilmaissut, että hän on jättänyt itsestään selvästi toistuvan osuuden pois. Aikansa rationaalisuutta tämäkin.

Asiakirjojen vieraista kirjaimista ja oudosta kirjaamistavasta huolimatta useimmat sukunimemme ovat kotimaista lähtöä. Nämä kirjoitusasut eivät merkitse samaa kuin suvun alkuperäinen tai aito nimi, vaan aito nimi on se, jota on sen nykypäivään kulkeuduttua alettu kirjoittaa ääntämystä vastaavalla tavalla. Tämä on hyvä muistaa myös silloin, kun nimenmuutoksella halutaan palata esivanhempien sukunimeen.

SIRKKA PAIKKALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.7.2000.