Marjatta matala neiti

Viime joulukuussa radion Kielikorva-lähetykseen soitti eräs Marjatta-niminen kuuntelija ja kysyi oman nimensä alkuperää. Hän kertoi kokevansa alemmuudentunnetta nimestään, siitä, että sen lopussa oleva -tta ilmaisee puutetta, vajausta. Samalla tavalla kuin sanamuodoilla rahatta, tavaratta on merkitys ’ilman rahaa’, ’ilman tavaraa’, Marjatta-nimikin soittajan käsityksen mukaan viittaa marjaa vailla olevaan.

Me, jotka olimme vastaamassa kuuntelijoiden kysymyksiin, yritimme lohduttaa Marjattaa. Sanoimme, että hänen nimessään oleva -tta on jotain muuta kuin vajannoksi tai abessiiviksi kutsutun sijamuodon pääte. Aivan tarkkaan emme Marjatta-nimen ja sen -tta-lopun alkuperää kuitenkaan pystyneet selvittämään. Yritän nyt korjata tuon puutteen.

Marjatta on kalevalainen nimi. Kalevalan loppuruno kertoo Marjatasta, joka paimenessa ollessaan löytää puolukan mättäältä, syö sen ja tulee raskaaksi. Hän synnyttää pojan, josta kasvaa Karjalan kuningas. Väinämöinen joutuu väistymään.

Kalevalaa voi pitää Elias Lönnrotin luomuksena siinä mielessä, että se on yhdistelyn tulos. Lönnrot on valinnut laajasta kansanrunomuistiinpanojen aineistosta palaset ja muodostanut niistä kokonaisuuden. Marjatta-runonkin pohjana olleessa aineistossa Marjatta on vain yksi vaihtoehto monista. Muita ovat esimerkiksi Maria, Maaria, Mariattar, Marjetta, Mataleena ja Marketta.

Myös itse Marjatta-nimi on sekaantumamuoto. Siinä on aineksia sekä Mariasta että Marketasta. Lönnrotin tiliin Marjattaa ei kuitenkaan voi viedä. Nimi on ollut olemassa jo ennen Lönnrotia. Joku runonlaulaja, jonka mielessä on samanaikaisesti ollut sekä Maria että Marketta, on tullut luoneeksi sen.

Marjatta-nimen -tta periytyy Marketalta, jolla puolestaan on vieraskielinen esikuva: Margareta. Samanlainen vaikkakaan ei alkuperältään välttämättä sama -ta-, -tta-aines esiintyy vieraspohjaisissa nimissä yleisemminkin, esimerkiksi nimissä Birgitta, Anita (Anitta), Marita (Maritta).

Henkilönnimen perusmuodon tulkitseminen taivutusmuodoksi tai taivutusmuodon tulkitseminen perusmuodoksi on erehdyttänyt muitakin kuin Kielikorva-lähetykseen soittanutta Marjattaa. Minulla on omakohtaisia kokemuksiakin.

Lähetin äidilleni kerran ulkomailta kortin, johon kirjoitin: ”Terveisiä täältä etelän lämmöstä Matilta.” Käytin omasta nimestäni taivutusmuotoa, koska ajattelin, että ilmaisun ”Terveisiä” jälkeen nimeä olisi syytä taivuttaa. Emmehän sano: ”Terveisiä me kaikki” vaan: ”Terveisiä meiltä kaikilta.”

Äitini ei kuitenkaan ymmärtänyt oikeakielisyyspyrkimyksiäni. Hän rupesi kortin saatuaan ihmettelemään, kuka kumman Matilda hänelle terveisiä lähettelee. Eihän hän ketään sen nimistä tunne!

MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 27.1.2004.