”Glims talomuseo”

Kävelyretki vei kauniina pyhäpäivänä Espoon Karvasmäen kylässä sijaitsevaan idylliseen Glimsin talomuseoon. Museon nimi kuitenkin hämmästytti: useiden näkyvillä olevien taulujen mukaan se oli ”Glims talomuseo”. Nimiasu kuulostaa oudolta. Kyse tuskin on oikeinkirjoitusvirheestä, siitä, että olisi tavoiteltu yhdysmerkillistä asua ”Glims-talomuseo”: tällaisissa nimissä ei näet yleensä tapaa yhdyssanoja, joiden jälkiosa olisi itsessäänkin yhdyssana. Emme kirjoita saati sano ”Seurasaari-ulkomuseo”.

Rakenne paranee hiukan, jos se käännetään muotoon talomuseo Glims. Tosin tällaisetkaan nimet eivät aina ole luontevia: esimerkiksi helsinkiläinen ”leikkipuisto Herttoniemi” ja varsinkin tamperelaisen tienviitan ”museo Lauri Viita” tuntuvat oudoilta.

Tämäntapaisissa rakenteissa on totuttu käyttämään genetiiviä: Pien-Toijolan talomuseo, Helsingin kaupunki (’Helsinki-niminen kaupunki’), Suomen tasavalta. Usein genetiivin ajatellaan viittaavan vain omistamiseen. Sillä on kuitenkin myös monia muita käyttötapoja. Professori Aarni Penttilä on klassisessa Suomen kieliopissaan erotellut peräti 12 erilaista genetiivin tehtävää. Helsingin kaupunki -tyyppistä genetiiviä on kutsuttu definitiiviseksi, siis määritteleväksi genetiiviksi: se kertoo, mikä kaupunki, museo tms. on kyseessä. Samoin ilmaus naapurin setä merkitsee useimmiten ’naapurina olevaa’ setää. Sekin on tällainen definitiivinen genetiivi. Merkitykseltään läheinen on myös rakenne Seurasaaren ulkomuseo, siis ’Seurasaaressa sijaitseva ulkomuseo’. Siinä genetiivi taas viittaa sijaintiin.

Varsinaiseen omistussuhteeseen viittaamattomia genetiivin käyttötapoja ovat myös mm. mitan genetiivi (viiden metrin syvyys), värittävien ilmausten genetiivi (miehen turjake) ja vahvistava genetiivi (en ryypännyt tipan tippaa).

Mieleen tulee kaksi mahdollista syytä, miksi lähes kielenvastaista ilmausta ”Glims talomuseo” on käytetty. Yksi on vieraiden kielten jäljittely: koska rinnalla esiintyvissä museon ruotsin- ja englanninkielisissä nimissä on nimi taipumattomana, on se haluttu suomeksikin samalla lailla. Toinen mahdollisuus on, että museoalaankin on iskenyt muodikas brändiajattelu, jonka mukaan nimen pitäisi esiintyä aina samassa asussa, ikään kuin logona. Tällainen ajatuskanta on kuitenkin suomen kaltaisessa kielessä mahdoton myös kaupallisella alalla: koska sanojen taivuttaminen on suomen kielen keskeinen ominaisuus, joudutaan myös tuotteiden ja yritysten nimiä taivuttamaan.

Jos nimi ehdottomasti halutaan jättää taivuttamatta, mahdollisuudeksi tarjoutuu siis sanajärjestyksen kääntäminen: Talomuseo Glims. Luontevin ja museolaitoksen yleisiin toimintaperiaatteisiin parhaiten sopiva asu on kuitenkin perinteinen Glimsin talomuseo. Museoissa on tehty kiitettävää työtä kulttuuriperintömme vaalimiseksi. Siksi museoilta toivoisi pieteettistä suhtautumista myös kieleen.

HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.4.2001.