Kielipolitiikka

Kielipolitiikalla tarkoitetaan toimia, joilla vaikutetaan kieliin sekä kielten asemaan ja käyttöaloihin yhteiskunnassa.

Kielipolitiikalla tarkoitetaan toimia, joilla vaikutetaan kieliin sekä kielten asemaan ja käyttöaloihin yhteiskunnassa. Kielipoliittisia toimijoita voivat olla niin viralliset kuin epäviralliset tahot: valtio, julkinen hallinto, työpaikat, harrastusyhteisöt ja yksittäiset ihmiset.

Lainsäädäntö turvaa ihmisten oikeutta ja määrittää julkisten tahojen velvollisuutta käyttää kieliä eri yhteyksissä, esimerkiksi opetuksessa, julkishallinnon palveluissa ja yleisessä tiedottamisessa. Suomessa kielistä säädetään perustuslaissa, kielilaissa, saamen kielilaissa, viittomakielilaissa sekä esimerkiksi opetusta, tiedonvälitystä ja julkista hallintoa ja palveluja koskevassa erityislainsäädännössä. Lainsäädännön lisäksi kielten käyttömahdollisuuksia voidaan ohjata esimerkiksi rahoittamalla – tai jättämällä erikseen rahoittamatta – tietyillä kielillä tarjottavaa opetusta tai julkaisu- ja tapahtumatoimintaa.

Kielipoliittisia toimijoita ovat niin viralliset kuin epäviralliset tahot.

Kielten asemaan vaikuttavat suuresti myös arjen kielikäytänteet eli se, miten ihmiset ja esimerkiksi eri alojen yritykset jokapäiväisessä elämässään toimivat: missä yhteyksissä mitäkin kieliä halutaan käyttää ja suosia ja miten eri kielistä ja niiden taidosta puhutaan. Arjen kielipuheessa ja -valinnoissa heijastuvat myös kieli-ideologiat eli ihmisten käsitykset kielestä ja kielten arvosta, merkityksestä ja käyttökelpoisuudesta. Kielenkäyttö ja kielistä käytävä keskustelu muokkaavat yhteiskunnassa ja yhteisössä vallitsevaa kieli-ilmapiiriä, mutta siihen voidaan vaikuttaa myös virallisilla toimilla sekä tekemällä kieliä näkyviksi yhteiskunnan eri alueilla.

Kielen asemaa ja kielenkäyttäjien oikeuksia käsitellään myös erilaisissa kielipoliittisissa ohjelmissa ja selvityksissä. Näiden tavoitteena on vaikuttaa niin virallisten instituutioiden toimintaan kuin ihmisten kielellisiin asenteisiin. Eri kieliin kohdistetaan erilaisia kielipoliittisia toimia kielen aseman ja sen kehittämistarpeiden mukaan. Kielipolitiikka käsittää yhtäältä uhanalaisten kielten elvyttämisen, toisaalta yhtä lailla vakiintuneen kielen ylläpitämisen ja käyttöalaan liittyvät kysymykset.

Kielipolitiikan osa-alueita

Kielipolitiikkaan kuuluvat keskeisesti muun muassa kielenopetuksen suunnittelu eli kielikoulutuspolitiikka, kielen käyttöympäristöihin vaikuttaminen sekä kielen huolto ja kehittäminen eli korpussuunnittelu.

Kielten opetus ja opetuskielet

Kielikoulutuspolitiikkaa ovat koulutuksen kielestä päättäminen ja kielten koulutustarjonta eli se, millä kielellä annetaan opetusta sekä mitä kieliä opetetaan ja minkä verran milläkin ikä- ja taitotasolla. Oman kielen oppiminen ja käyttäminen on kieliyhteisön säilymisen ja kielenkäyttäjän identiteetin vahvistumisen näkökulmasta välttämätöntä. Kielikoulutuspolitiikan päämääränä onkin luoda mahdollisuus äidinkielen oppimiseen ja piirtää suuntaviivat vieraiden kielten opettamiseksi. Koulun kielenopetuksen suunnittelu on tässä avainasemassa.

Suomessa kielten opetussuunnitelmista vastaa Opetushallitus. Keskiössä ovat kansallisia kieliä käsittelevät oppiaineet: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli sekä suomi tai ruotsi toisena kielenä. Näiden lisäksi suunnitelmat koskevat myös vieraiden kielten ja vähemmistökielten opetusta.

Kielten käyttömahdollisuudet

Kielipolitiikkaan kuuluu myös kielen käyttömahdollisuuksien luominen ja ylläpitäminen eri tilanteissa. Näitä mahdollisuuksia voidaan ohjailla esimerkiksi varmistamalla, että yhteiskunnan palveluissa ja tiedonvälityksessä käytetään maan lainsäädännön ja kielipolitiikan mukaisia kieliä sekä edistetään niiden näkyvyyttä ja kuuluvuutta. Tähän sisältyy esimerkiksi henkilöstön riittävän kielitaidon varmistaminen ja tietojärjestelmien kielten suunnittelu.

Kielipolitiikkaan kuuluu kielen käyttömahdollisuuksien luominen ja ylläpitäminen eri tilanteissa.

Keskeisiä kielenkäytön – ja kielivalintojen – alueita ovat myös esimerkiksi kaupalliset palvelut, mediakenttä ja työyhteisöt. Hyvin monissa työyhteisöissä ihmisillä on erilaisia kielellisiä taustoja. Siksi työyhteisöjen kielivalinnoilla voi olla suurikin vaikutus ihmisten mahdollisuuksiin käyttää heille tai yhteiskunnalle tärkeitä kieliä omalla ammattialallaan ja ylipäänsä elämässään. Työyhteisöt voivat myös toimia keskeisenä kielenoppimisen tukena tarjotessaan kielen käyttömahdollisuuksia suomea tai ruotsia oppivalle sen sijaan, että käytettäisiin kaikille yhteistä vierasta kieltä. Yhä useammassa työyhteisössä keskustellaankin kielikäytänteistä, sovitaan työskentelyn kielistä eri tilanteissa ja kirjataan strategioihin organisaation monikielisyyteen ja kielenoppimiseen liittyviä tavoitteita.

Kielipolitiikka koskee myös digitaalista ympäristöä ja kieliteknologiaa, sillä sähköisiä järjestelmiä käytetään laajalti yhteiskunnan toiminnoissa sekä monenlaisessa työ- ja vapaa-ajan viestinnässä. Kieliyhteisöillä on tarve omankielisiin tietoteknisiin sovelluksiin, työkaluihin ja käyttöliittymiin, ja kieliteknologialla voi näin olla keskeinen rooli kielen käyttömahdollisuuksien tukemisessa.

Kielen huolto ja kehittäminen

Yleiskielen huollon tavoitteena on pitää kaikille yhteinen kieli ajantasaisena ja toimivana viestintävälineenä, jotta sitä voidaan käyttää monipuolisesti eri tilanteissa. Kielenhuoltotyössä ylläpidetään kielenkäytön ohjeita, kuvataan yleiskielen sanastoa ja tarjotaan neuvontaa kielenkäytön kysymyksissä. Kielen kehittämiseen kuuluvat myös esimerkiksi nimistön suunnittelu, sanaston ja termistön kehittäminen sekä yleiskieltä ja muita kielimuotoja kuvaavien sanakirjojen laatiminen.

Laajasti yhteiskunnassa käytettävien kielten, kuten suomen ja ruotsin, huoltamisessa korostuvat eri asiat kuin enimmäkseen puhuttuna käytetyn vähemmistökielen kehittämisessä. Vähemmistökielen kehitystyö edellyttää ensin kielen järjestelmän eli kieliopin ja sanaston kuvaamista sekä kirjoitusjärjestelmän luomista. Suomessa esimerkiksi karjalan kielen merkitsemisperiaatteita kehitetään vielä. Vähemmistökielten kehittämisessä korostuu myös uudissanaston luominen, jotta kieliyhteisöllä on käytössään ilmaisuja uusille käsitteille ja ilmiöille.

Suomessa Kotimaisten kielten keskus vastaa valtiollisesta suomen ja ruotsin kielten huollosta. Kaikkia Suomessa puhuttavia saamen kieliä puolestaan huoltaa yhteispohjoismainen kielenhuoltoelin Kielikaltio (Sámi Giellagáldu), ja Suomen alueen saamenkielisen nimistön huollon hoitaa Oulun yliopiston Giellagas-instituutti, jolla on valtakunnallinen saamen kielten tutkimuksen erityistehtävä. Suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen kielineuvonta on Kuurojen Liiton vastuulla. Suomen romanikieltä puolestaan kehitetään Helsingin yliopistossa ja karjalan kieltä Itä-Suomen yliopistossa osana näiden yliopistojen valtakunnallisia erityistehtäviä.

Kielipoliittisia ohjelmia

Kielipoliittisia ohjelmia ja kielenelvytykseen tähtääviä hankkeita on julkaistu kotoperäisistä kielistä pitkin 2000-lukua. Vähemmistökieliin liittyvien ohjelmien tarkoituksena on ollut kielen vahvistaminen, elvyttäminen ja käytön laajentaminen, kun taas kansalliskieliä koskevat ohjelmat pyrkivät pikemmin säilyttämään kielen elinvoimaisena eri käyttöyhteyksissä, niin että kieli voi pitää asemansa.

Kielipoliittisia ohjelmia on syntynyt kahdella tapaa. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen taiteessa laadittiin eri kielistä ohjelmia, jotka syntyivät kielitieteilijöiden aloitteesta omaehtoisesti. Kotimaisten kielten keskus ja sen kielilautakunnat olivat aktiivisia niiden käynnistämisessä ja laadinnassa. Toisekseen ohjelmia on nyttemmin syntynyt niin, että aloite on tullut poliittisen päätöksenteon kautta, enimmin hallitusohjelmista. Näihin lukeutuvat kansalliskielistrategiat sekä hallitusohjelmaan kirjatut kielipoliittiset ohjelmat ja hankkeet.

Lisätietoa kielipolitiikasta

Oikeusministeriö on keskeinen kielipoliittinen toimija. Se vastaa pääosin Suomen kielilainsäädännöstä.

Ajankohtaista kielipolitiikasta ja vähemmistökielistä