Syreenin synty
Antiikin ajan Kreikan vuorilla, metsissä ja vesissä asusteli luonnottaria, nymfejä. Heillä riitti ihailijoita, olivathan he ikinuoria, kauniita, musikaalisia ja tanssinhaluisia. Yksi virran nymfeistä oli Syrinks, johon iski silmänsä pukinsarviseksi ja -kavioiseksi kuvattu Pan, alkuaan metsän, paimenien, laidunten ja karjan hedelmällisyyden jumala.
Syrinks ei tästä ilahtunut, vaan pakeni lemmekästä ahdistelijaansa paniikin vallassa – pakokauhua tarkoittavan paniikin takana on juuri mainittu Pan. Nymfi pelastui takaa-ajajansa kynsistä muuttumalla kaislikon ruo’oksi, ja samaisesta kasvista teki Pan soittimensa, panhuilun. Se on tunnettu myös nimellä syrinks. (Toisen selityksen mukaan Pan sai soittimen isältään Hermeeltä.)
Muotonsa muuttanut nymfi ei jäänyt unohduksiin, vaan hänen jälkiään tapaa edelleen monesta pihasta ja puistosta. Tuoksuvin kukkatertuin hehkuvan syreenin, toisten mielestä sireenin, tieteellinen nimi on Syringa. Sekä syreenin että Syringan pohjana on latinan ja kreikan ’putkea’ ja ’pilliä’ tarkoittava sana, sama kuin ruo’oksi muuttuneen nymfin nimi.
Mutta mikä liittää syreenin pilliin tai putkeen? Pensaan puuaineksen sanotaan olevan tiheäsyistä ja tiivistä eikä suinkaan onttoa, ja siitä kerrotaan tehdyn muun muassa jousenkaaria ja puukonkahvoja. Merkitysongelman selityksenä saattaakin olla kasvinnimien historiassa tavallinen tapaus: samalla nimellä on aikoinaan kutsuttu myös toista kasvia.
Toinen 1500- ja 1600-luvun Syringa, tarkemmin sanoen Syringa alba, oli valkokukkainen koristepensas pihajasmike (nykyisin Philadelphus coronarius). Sille nimi soveltuikin hyvin, sillä sen varsista tiedetään tehdyn pillejä poistamalla niistä pehmeä sisus. Tästä huolimatta Carl von Linné valitsi 1700-luvulla Syringan syreenien sukunimeksi.
Syreeni tuotiin Eurooppaan Turkista 1500-luvulla. Siitä käytettiin tuolloin usein myös arabialaisperäistä nimeä Lilac, joka on säilynyt syreenin nimenä esimerkiksi englannissa. Tämän nimen juuret ovat persiankielisessä sinisen värin nimityksessä. Samaa lähtöä on tietynsävyisen violetin nimitys lila.
KIRSTI AAPALA
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.5.2008.
