Töyhtöpää pihlajapyy
Joka vuosi ne tulevat. Joskus jo syyskuussa helisevä parvi herättää töistä palaavan tai lenkkeilevän, toisinaan ne pyrähtävät pihapuihin vasta vuoden pimeimpään aikaan. Tutut tupsupäät, tilhet.
Ensin ne ilmaantuvat maalikyliin pohjoisessa, ja mitä niukempi pihlajanmarjasato on, sitä vilkkaammin ne siirtyvät kohti etelää. Joinakin vuosina ne jatkavat miltei huomaamatta yli meren Manner-Eurooppaan: ei ole varaa pysähdellä, jos ei löydy kuvun täytettä.
Syksyn ja alkutalven sosiaalista aikaa viettävä lintu elää muun osan vuotta hiljakseen. Juvalla arveltiinkin 1930-luvulla, kadonneeko tilhen töyhtö, vai miksi lintua ei huomaa muulloin kuin syksyisin. Sen pesimäseutuja ovat Pohjois- ja Itä-Suomen havumetsät, ja niin taitavasti lintu on osannut kotinsa kätkeä, että vasta 1856 löydettiin ensimmäinen pesä Länsi-Lapista.
Linnun nimi tilhi lienee alkuaan onomatopoeettinen, siis ääntä jäljittelevä. Ensimmäisenä sen lienee maininnut Suomen linnunnimistöä vuonna 1849 selvitellyt William Nylander, sittemmin jäkälien tutkimiseen paneutunut tiedemies. Toki lintu tunnettiin jo ennen sitä: 1700-luvun sanakirjoissa nimenä on tupsuniska ja hieman myöhemmin jouhilintu.
Nimitys tilhi on levinnyt, osaksi kirjallisuuden myötä, eri tahoille kansankieleen. Melko laajalti tilhi on tunnettu pihlajalintuna. Myös pihlajapyystä, pihlajatilhestä ja pihlajakukosta on puhuttu.Tilhen päälaen töyhtö on hyvä tuntomerkki, ja sen mukaan tulevat nimet tupsulintu, tupsupää, tupsuhyyppä, töyhtöpää ja harjapää. Niin ikään ulkonäköön, koreisiin siipisulkiin, viittaa Petäjäveden kirjosiipi.
Kittilän ja Inarin seuduilla tilhi on ollut korvarastas. Naapureina olevien saamelaisten kielessä linnun nimitys tarkoittaa aivan samaa: pohjoissaamen bealljerástis on sananmukaisesti ’korvarastas’.Karjalankannaksella puhutussa suomen murteessa pihlajien syksyinen vieras oli vilisteri (tai vilisteeri). Se on laina venäjästä: tilhi on siellä sviristél´, ja se on myös alkuaan ääntä jäljittelevä nimitys.
Paikoin Lounais-Suomessa lintua on nimitetty silkkihännäksi. Se on käännös ruotsinkielisestä nimestä sidensvans, jossa taas on otettu mallia saksan kielestä (Seidenschwantz). Saksan perua on myös viron samanmuotoinen siidisaba. Näiden takana lienee linnun tieteellinen sukunimi Bombycilla, jonka voinee vapaasti kääntää "silkkipyrstöksi". Lajinimi garrulus merkitsee suulasta ja lavertelevaa.
Keski-Eurooppaan vain aika ajoin parvina ilmestyvä peloton ja korea tilhi sai siellä ennen kolkompiakin nimiä. Saksalaisella kielialueella se tunnettiin paikoin kuolemanlintuna (Sterbevogel) tai ruttolintuna (Pestvogel).
Kottaraisen kokoinen tilhi on saanut vuosikymmenet olla maassamme rauhassa ihmisiltä myös asutuilla seuduilla. Toisin oli runsaat sata vuotta sitten. Thorsten Renwall kertoo kirjasessaan Hyödylliset ja wahingolliset linnut Suomessa (1896) kaupunkien sunnuntaimetsästäjien harrastuksesta: hyvän tilhivuoden tullen intoutui moni tilhenpyyntiin, ja niin löysi tilhipaisti tiensä herkkusuiden lautasille.
KIRSTI AAPALA
