Älyääkö älykortti?

Vuoden poissaolon jälkeen yritin taas ostaa lippuvihkoa työmatkabussiini. Hämmästyksekseni kuulin, ettei enää olekaan niitä tuttuja rei'itettyjä paperinpaloja, joita olin tottunut repimään kuljettajalle vuodesta toiseen. Ei, nyt oli siirrytty käyttämään hienoa kiiltävää muoviläpyskää, jolla voin maksaa matkani jos vain onnistun työntämään sen oikein päin oikeaan rakoon. Siinä asiassa näköjään pystyy töpeksimään monella tavalla, mikä ei johdu yksinomaan kortin käyttäjän typeryydestä, vaan myös siitä, että eri bussien korttilaitteet ovat virkistävän erilaisia.

Uusi bussikorttini kertoo olevansa ”älykortti”. Kortin käytön yritysten ja erehdysten noloudessa tulee mieleen, että äly on siinä samassa merkityksessä kuin sanoissa älykoe tai älypeli eli viittaamassa käyttäjän älykkyyteen. Sitä tässä siis testataan joka päivä kanssamatkustajien silmien edessä, huh. Älykortti-sanan lähempi tutkiminen tuo onneksi helpotuksen: äly taitaakin kuulua kortin ominaisuuksiin. Kortin kehittelyvaiheessa toistakymmentä vuotta sitten puhuttiinkin ensin älykkäästä kortista. Tutkin korttia kunnioittavasti. Tuon pienen kullanvärisen neliön mikrosirussako se äly luuraa? Tiedän, että kortin muistiin voidaan ladata niin rahaa kuin muutakin tietoa. Mutta mitä älykästä on tietovarastossa?

”Älykkäitä” laitteita alkoi ilmaantua markkinoille parikymmentä vuotta sitten. Ensimmäisiä olivat eräiden magneettikorttien kortinlukijat. Älykkäimmätkin niistä lienevät jo historiaa. Samaan aikaan mainostettiin uuden kopiokoneen älykkyyttä näin: ”Sisäänrakennettu elektroniikka on yksinkertaisesti niin älykästä, että käyttökin on älykkään yksinkertaista.” Mikrotekniikan huikeina saavutuksina on sittemmin mainostettu älykkäitä pääteasemia, televerkkoja ja jopa taloja, joissa ”muisti, kokemus ja äly toimivat tehokkaassa vuorovaikutuksessa” eli jotka ovat pullollaan tietotekniikkaa. Liikenteen alalla kehitellään älykkäitä autoja ja jopa älykkäitä teitä, jotka kaiketi tekevät kuljettajan vähitellen tarpeettomaksi.

Elektronisia ”älykortteja” on jo vuosia vilauteltu tai vinguteltu sujuvasti ainakin pankki-, luotto- ja puhelinkortteina. Koska niitä käytetään käteisen rahan sijasta, sopisi rahakortti tai käteiskortti niiden samoin kuin tämän uuden bussimaksukortin yleisnimeksi. Eiköhän tätä korttia voisi myös, kun kilpailijat vähitellen katoavat, nimittää yksinkertaisesti vain bussikortiksi.

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 19.5.1998.