Potkut ministerintä
”Oli aikoinaan suorastaan vavahduttava kokemus, kun osaamieni verbien lukumäärä kaksinkertaistui kertaheitolla, kun opin mikä on potentiaali – modus, jota ei muissa kielissä kerta kaikkiaan ole.” Näin kirjoitti tämän lehden yleisönosastossa dosentti Robert Paul keväällä 2002. Hän tähdensi oppimisen elämyksiä, joita kielioppiin perehtyminen tuottaa. – Monet meistä ovat kiinnostuneita ympäristöstään. Haluamme tunnistaa oudon lintu- tai kasvilajin ja sen tunnistettuamme etsimme siitä lisätietoa; jos näemme kiintoisan rakennuksen, meitä ilahduttavat tiedot sen suunnittelijasta ja vaiheista. Samalla tavalla kielen rakenteen tuntemus voi avartaa arkista ympäristöämme.
Jo suomen yleiskieli on muotorakenteeltaan rikas, mutta käsityksiä kielen ilmaisumahdollisuuksista voi entisestään laajentaa tutustumalla suomen murteisiin. Niissä näet esiintyy sellaisiakin kieliopillisia rakenteita, joita yleiskielessä ei ole ja joita useimmat eivät edes tunne.
Yleiskielessä voimme sanoa, että poliitikko valitaan ministeriksi ja että hän toimii ministerinä, mutta jos hän skandaalin takia joutuu eroamaan, ei tätä eroamista voikaan kuvata yhdellä ministeri-sanan muodolla. Tämä näkyy havainnollisesti sijamuotojen nykyisin jo lähes käytöstä pois jääneistä suomenkielisistä nimistä: Suomen kielen sijajärjestelmään kuuluvat mm. sisäpaikallissijat sisätulento (illatiivi, esim. ministeriin), sisäolento (inessiivi, ministerissä) ja sisäeronto (elatiivi, ministeristä). Yleiskieleen kuuluvat myös yleiset paikallissijat tulento (translatiivi, ministeriksi) ja olento (essiivi, ministerinä), mutta ”eronto” puuttuu.
Suomen kaakkoismurteissa, savolaismurteiden eteläosissa ja niiden liepeillä jostakin tilasta tai asemasta pois joutumista tai pääsemistä on kuitenkin voitu ja voidaan yhä ilmaista sijamuodon avulla: Jääskessä on sanottu polissinta se joutu pois ja Mikkelissä joutu pois linja-auton kuskint. Tämä nta-, ntä-päätteinen sija (”eronto”) on eksessiivi. Sitä on käytetty myös tällaisissa yhteyksissä: pois kaikkiin (= kaikkien) naurettavanta (Sulkava), kuol pois huollettavanta, hoijettavanta (Vahviala). Eksessiiviä on perinpohjaisesti tutkinut Tauno Särkkä väitöskirjassaan Itämerensuomalaisten kielten eksessiivi (1969).
Eksessiiviä ehdotettiin jo 1800-luvulla suomen yleiskieleen. Ehdottajia olivat mm. kielimiehet D. E. D. Europaeus (1847) ja August Ahlqvist (1877) sekä työväenliikkeen uranuurtaja Matti Kurikka (1883). Kurikan esimerkkejä eksessiivin luontevasta käytöstä ovat mm. Hyväntä ystäväntä muuttui hän pahimmaksi vihamieheksi ja Terveeksi tärähtäneentä. Eksessiivin käyttökelpoisuutta ovat tähdentäneet myöhemmätkin kielenhuoltokirjoittajat, tunnettu kielimies Terho Itkonenkin vielä 1980-luvun puolivälissä Helsingin Sanomien Kielikolkka-palstallaan. Aiheellisesti hän päätyi toteamaan, että eksessiivin kaltainen syrjäisen murrealueen ilmiö tuskin voi päästä yleiskielen vakiintuneeksi osaksi. Käytännöllinen eksessiivi kuitenkin olisi, ja se myös täyttäisi sellaisen ilmaisujärjestelmämme aukon, josta emme tavallisesti ole tietoisiakaan.
HEIKKI HURTTA