Siirry sisältöön
Haku

Väitteitä piilossa

”Kuka tuo epämiellyttävän lipevä juontaja on?” kysyi mieheni kerran, kun katselin television viihdeohjelmaa. Katseluni olisi häiriintynyt vähiten, jos olisin vain kertonut juontajan nimen. Silloin olisin kuitenkin tunnustanut oikeaksi kysymykseen sisältyvän oletuksen, että kyseinen juontaja on epämiellyttävän lipevä. Minusta hän ei kuitenkaan ollut sellainen, joten en vastannut kysymykseen vaan keskityin kumoamaan mielestäni väärän piiloväitteen.

Piilevistä oletuksista käytetään usein esimerkkinä kysymystä Oletko jo lakannut lyömästä vaimoasi? Sen perusoletus on ”olet joskus lyönyt vaimoasi”. Sama perusoletus sisältyy myös lauseisiin Olet lakannut lyömästä vaimoasi, Et ole lakannut lyömästä vaimoasi ja Lakkaa lyömästä vaimoasi!. Näiden lauseiden oletus ”olet joskus lyönyt vaimoasi” aiheutuu lakata-verbistä, sillä eihän voi lakata tekemästä muuta kuin sellaista, mitä on tehnyt.

Lisäksi esimerkkilauseisiin sisältyy oletus ”sinulla on vaimo”, joka perustuu omistusmuodon vaimoasi käyttöön. Kirjoituksen alun esimerkissä Kuka tuo epämiellyttävän lipevä juontaja on? ajatus juontajan lipevyydestä puolestaan aiheutuu siitä, että ominaisuus on esitetty juontaja-sanan etumääritteessä.

Myös kysymyssanakysymykset ja vai-kysymykset sisältävät aina piiloväitteen. Esimerkiksi kysymyksessä Missä olet työssä? on piilossa oletus ”olet työssä jossakin”. Kysyttäessä Asutko rivi- vai omakotitalossa? oletetaan samalla, että puhuteltava asuu rivi- tai omakotitalossa.

Yhteistä tällaisille piileville oletuksille on, että yleensä ne huomaa vain, jos ne joutuu kiistämään: juontaja ei ole lipevä, en lyö vaimoani, en ole työssä, en asu rivi- tai omakotitalossa vaan kerrostalossa.

Piiloväitteen huomaamattomuutta käytetään hyväksi myös propagandassa. Kun sanotaan Emme saa luovuttaa valtaa vastapuolen saatanallisille voimille, sanotaan samalla rivien välissä, että ”meillä on valta”, ”vastapuolella on voimia” ja ”vastapuolen voimat ovat saatanalliset”. Mainonnassa piiloväite ilmaisee tyypillisesti tuotteen paremmuutta: Miksi X-auto on niin ylivoimainen? Myytävä tuote voi tietysti olla aatekin: Miksi kestävä kehitys tai talouden jatkuva kasvu (tai mikä tahansa) on tärkeää?

Vaikka suurin osa piiloväitteistä esitetään niitä luultavasti sen kummemmin pohtimatta, oletuksia kätketään lauseisiin myös tarkoituksellisesti ohjaamaan ajattelua ja toimintaa tiettyyn suuntaan. Ehkä miehenikään ei esittänyt piiloväitettään juontajan lipevyydestä vahingossa vaan yritti suostutella minutkin pitämään mielijuontajaani lipevänä ja kenties vaihtamaan televisiokanavaa.


SALLI KANKAANPÄÄ

Julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 27.3.2001.