Joulun hetki

Kun tutussa joululaulussa kehotetaan tonttu-ukkoja hyppimään, kehotusta perustellaan seuraavasti: ”Hetken kestää elämä / ja sekin synkkä ja ikävä.” Lauserakenne viittaa siihen, että säepari sisältää kaksi toistaan vahvistavaa kurjuutta, elämän keston ja laadun.

Mutta eikö tässä ole ristiriita? Jos elämä on synkkä ja ikävä, eikö ole hyvä, että se kestää vain vähän aikaa, hetken? Säeparin voi kyllä tulkita myös ongelmattomasti, jos elämän lyhyys nähdään huonona asiana.

Alkuperäisessä tekstissä todetaan vain, että elämme täällä lyhyen, vaivoja ja vastuksia sisältävän ajan: ” En liten tid vi leva här / med mycket möda och stort besvär.”

Minulle hetki merkitsee vain lyhyttä aikaa. Lukijoiden joukossa on ehkä niitäkin, jotka murretaustansa perusteella ymmärtävät laulun suomennoksen loogisesti tähän tapaan: elämä on piinallisen pitkä ja lisäksi synkkä ja ikävä.

Määräyhteyksissä hetki voi tarkoittaa pitkääkin aikaa. Näin myös harvemmin kuullussa laulussa, jossa todetaan: ”Joulusta jouluun on hetki ja toinen, / keskellä valkea juhannus on vaan.”

Epätäsmälliset ajan ilmaukset ovat merkitykseltään joustavia, ne laajentuvat ja supistuvat tarpeen mukaan. Kukapa ei olisi joskus joutunut venyttämään hetkeä, jos on luvannut saada sen kuluessa jotakin tehdyksi. ”Siin hetki heilahtaa ennenku se tulloo tehhyyks,” on sanottu Inkerinmaalla. Myös sanojen kotva ja tovi ensisijainen merkitys on lyhyt aika, mutta jos joutuu odottelemaan pitkän kotvan tai hyvän tovin, tilanne onkin jo toinen.

Itäisissä lähisukukielissämme karjalassa, lyydissä ja vepsässä suomen hetki-sanaa vastaava hätk(i) merkitsee nimenomaan pitkää aikaa, esimerkiksi aunuksenkarjalassa ”tarkembaizeh elä, hätkembäks täydyy” (= elä säästäväisemmin, niin riittää pitemmäksi aikaa). Kotva-sanan vastineilla on karjalassa ja lyydissä ensisijaisesti pitkän ajan merkitys, esimerkiksi lyydissä ”itk kodvam muzik” (= mies itki kauan).

Kun puheen oleva ajanjakso on lyhyt, sen lyhyyttä voi korostaa deminutiivimuodolla, etenkin runokielessä: ”Hetkisen vain sinun kerallasi kuljin, hetken katsoin silmihisi sinisiin.” Ja vielä jouluun palataksemme: ”Oi käykää, ystävät, laulamaan, / kun joulu, joulu on meillä! / Se tuttu, ystävä vanhastaan / on tänne poikennut matkoillaan / ja viipyy hetkisen meillä.” Onnen ja ilon kestossa ei ole tulkintaongelmia.

LEENA JOKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 29.12.1998.