Virsi viriää

”Pojad parhad paohadcatt [= pauhatkaa], Neidzed nuored iloidcatt, Vanhad vahvast veisadcatt.” Kehotus on 1605 ilmestyneestä Hemminki Maskulaisen virsikirjasta. Hieman toisennäköisenä se löytyy myös nykyisen virsikirjan (vuodelta 1986) virrestä 20: ”Lapset siis nyt laulakaa, / nuoret, vanhat veisatkaa, / Herrallemme riemuitkaa!”

Hemminki oli ensimmäisiä merkittäviä suomenkielisen kirjallisen runon tekijöitä. Hän sekä suomensi että sepitti virsiä. Neljäsataa vuotta sitten on jo ajatuksen pukeminen suomenkieliseen kirjoitusasuun ollut vaativaa, koska vielä ei ollut vakiintunutta tapaa kirjoittaa suomea.

Hemmingin kirjallinen lahjakkuus näkyy myös virsien kielikuvista. Raamatun kylväjävertaukseen pohjautuvassa virressä Jumala on sydänten kyntäjä: ”Meidhän covan sydhämen o [= oi] Jumal, Kynnä sanas ja henges voimall.” Väkevä kielikuva on tyypillistä Hemminkiä.

Nykyisessä virsikirjassa on yli neljäkymmentä Hemmingin virttä. Virsikirjauudistusten jäljiltä ne ovat kovin erinäköisiä kuin miksi Hemminki ne kirjoitti. Esimerkiksi nyt Jumala uudistaa, ei kynnä (virsi 192): ”Henkesi Pyhän voimalla / uudista meidät, Jumala.”

Hemmingin virsien uudistettu kieli saattaa tuntua valjummalta kuin alkuperäinen. Esimerkiksi virren 115 pyynnön ”luo meihin sanas rakkaus” Hemminki esitti alkujaan ilmauksella ”sanas himoon sytyt aina”. Nykyään himo kuitenkin tavallisesti tarkoittaa kiintymystä maalliseen, mikä on epäilemättä yksi syy siihen, että se ei enää ole virressä.

Nykyisin virsissä pauhaavat yleensä vain urut, mutta Hemmingin virsissä pauhaaminen voi olla myös ilosta laulamista. Enää virsirunoilija ei helposti käyttäisi paholaisesta nimityksiä piru ja perkele kuten Hemminki. Niinpä laulamme, että ”kiusaaja ottaa sanan pois” (virsi 192), vaikka Hemmingin alkuperäisessä tekstissä ”perkel sen muistost ottaa pois”.

Myös oman aikansa yleiseen kielenkäyttöön verrattuna Hemmingin kieli on persoonallista, voimakkaasti tuntevan runoilijan kieltä. Sanojen takana on runoilija vahvoine tunteineen, ja moni ilmaus on ollut jo syntyessään aivan yhtä vetoava kuin nykyistä kieltä vasten luettuna.

Joskus Hemmingin voimakas sanasto ja ilmeikkäät kielikuvat ovat kulkeneet virren mukana vuosisatojen läpi. Kristuksen kuolemaa kuvataan virressä ”Sinua Jeesus piinattiin” yhä samoilla sanoilla, joilla Hemminki sitä kuvasi: Kristuksen ruumis on ripustamisen sijaan pingotettu ristille, se on piesty, runneltu ja pilkattu. Virressä 115 pyydetään, kuten alkuperäistekstissä, perkaamaan sydämet juonista ja petoksista.

Hemmingin virsistä voi lukea, että hänelle uskominen on ollut totista kilvoittelua. Eräässä virsirunossaan hän kuvaa sen ristissä kiinni riippumisena. Kuva on säilynyt virressä tähän päivään asti (virsi 115): ”Opeta Isää tuntemaan, / Kristusta, Poikaa, kuulemaan, / lunastajaamme luottamaan / ja ristin alla ainiaan / sinussa kiinni riippumaan.”

ANNA VIINAMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 23.8.2005.