Äidinkieltä yli ymmärryksen
Jouduin viime helmikuun alussa soittamaan verotoimistoon ja kysymään neuvoa arvonlisäveron maksamista koskevassa asiassa. Eräs sukulaiseni oli tehnyt puukaupat syksyllä 1996 ja saanut kaupasta ennakkomaksun. Kysymykseni koski sitä, pitääkö ennakosta maksaa arvonlisävero arvonlisäverojen tilityspäivänä 28 2.1997 vai maksettaisiinko vero vasta sitten, kun puut olisi kaadettu ja mitattu ja kauppahinnan loppukin olisi myyjän tilillä.
Verovirkailijan vastaus kysymykseeni oli lyhyt ja ytimekäs: ”Siinä voi käyttää maksuperustetta.” Olin hämmästynyt vastauksesta, mutta kuvittelin sen tarkoittavan sitä, että vero maksetaan kaupan päätyttyä. Asia jäi kuitenkin vaivaamaan mieltäni. Soitin uudelleen verotoimistoon. Selvisi, että tulkintani oli ollut väärä. Veron perusteena olisivat vuoden 1996 aikana saadut puunmyyntitulot riippumatta siitä, oliko kauppa vielä kesken vai ei.
Kielilain mukaan suomea puhuvalla Suomen kansalaisella on viranomaisen kanssa asioidessaan oikeus saada vastaukset ja päätökset suomen kielellä. Tämä ehto toteutui tapauksessani: jokainen virkailijan sana oli suomea. Miksi en kuitenkaan ymmärtänyt vastausta?
Samalla kun yhteiskunta eriytyy ja kukin ammatti vaatii erityisosaamista, myös kieli karkaa käsistä. Syntyy ammattikieliä, erikoiskieliä, ryhmäkieliä, joita vain alalla työskentelevät hallitsevat. Aina ei ole kyse siitä, että erikoiskielellä olisi oma, yleiskielestä poikkeava sanastonsa. Erot voivat koskea myös sanojen merkityksiä. Hiirellä ja veräjällä on atk-ihmisten kielessä kokonaan oma sisältönsä. Veroviranomaisten maksuperuste näyttää olevan muuta kuin syy maksuun.
Yksi ihmisten välisen keskustelun periaatteita on vastapuolen huomioon ottaminen. Puhuja haluaa yleensä, että sanoma menee perille. Siksi hän pyrkii valitsemaan ja asettamaan sanansa niin, että voi olettaa kuulijan ne ymmärtävän.
Tuntuu kuin viranomaisten kielenkäytössä tämä periaate olisi unohtunut. Katsotaan, että vastuu sanoman ymmärtämisestä on asiakkaan ja että asiakkaan tehtävänä on opetella viranomaisten kieli.
Pitäisikö kielilain sanamuotoa tarkentaa? Pitäisikö lakiin lisätä, että viranomaisten kanssa asioivalla on oikeus saada päätös tai vastaus yleiskielellä ja yleistajuisesti?
MATTI VILPPULA