Onko lottovoittaja onnellinen vai onnekas?
Joka lauantai-ilta lottoarvonnan jälkeen onnitellaan onnellisia voittajia. Miksi ei onnekkaita!
Suomen kielen perussanakirja määrittelee onnellisen onnea tuntevaksi tai ilmaisevaksi ja onnen täyttämäksi. Sanakirjan esimerkkien mukaan onnellisia voivat olla mm. ihminen, voittaja, koti ja avioliitto; jokin päivä voi olla elämäni onnellisin päivä. Toiseksi onnellinen merkitsee samaa kuin suotuisa, otollinen, edullinen, antoisa, onnistunut. Voidaan esimerkiksi puhua onnellisesta sattumasta tai toivottaa onnellista matkaa.
Onnekas taas tarkoittaa tarkasti ottaen onnen suosimaa, hyväonnista ja menestyksekästä. Puhutaan esimerkiksi onnekkaasta yrityksestä silloin, kun kaikki onnistuu hyvin. Näin ajatellen lottovoittaja on ainakin onnekas, koska hän on onnen suosima. Voihan hän olla onnellinenkin, mutta se ei ole aivan taattua.
Samoin kuin onnekas ja onnellinen sotkeutuvat puheessa, sekoitetaan usein myös verbit onnitella ja toivottaa onnea. Kun joku on menestynyt tai saavuttanut jotakin, vaikkapa täyttänyt vuosia, on paikallaan onnitella häntä. Kun taas jollekulle toivotaan menestystä jonkin uuden vaiheen alkaessa, hänelle toivotetaan onnea.
Onnea toivotetaan esimerkiksi hääparille, matkalle tai uudeksi vuodeksi, ei niinkään uudelle vuodelle. Viisikymmenvuotiasta voidaan onnitella siitä, että hän on saavuttanut jo puolen vuosisadan korkean iän, mutta hänelle voidaan myös toivottaa onnea seuraavan jakson ajaksi – mitä milloinkin halutaan tähdentää. Sanoilla on paitsi selviä merkityksiä myös vivahteita, hienojakin.
Onnen lajeja puhekielessä, erityisesti slangissa, tunnetaan paljon: lykky, tuuri, säkä (ja tsäkä), mäihä, viuhka, flaksi, jopa tietyissä yhteyksissä honkkeli.
Murteissakin onni tunnetaan lykkynä ja tuurina, epäonni uutuurina, mutta harvinaisempiakin onnen nimityksiä murteissa on. Sellaisia ovat Keski-Pohjanmaalla epäonnea tarkoittavat ruutana ja pruutana. Lounaismurteissa luntio tarkoittaa epäonnea, laajalti Savossa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla metsästys-, kalastus- tai karjaonnea. Jos työ ei ota sujuakseen, voidaan Lounais-Suomessa kysyä: ”Mikähän luntio tässä oikein on?”
Onni on niin toivottava asia, että se on annettu nimeksi suomalaisille poikalapsille 1800-luvulta lähtien, ensimmäisen kerran tiettävästi 1835. Alun pitäen Onni on käännös varhaisemmasta kreikan nimestä Makarios, joka merkitsee onnellista samoin kuin latinan Felix.
Vielä vuonna 1982 Onni oli ensimmäisenä nimenä yli 14 000 suomalaisella, etupäässä vuosisadan alussa syntyneillä. Etunimi taipuu Onnin, toisin kuin yleisnimi. Joku onnekas voikin ehkä laulaa: Kell Onni on, se Onnin kätkeköön.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 16.4.1996.