Sisiliskon synty

Kumman näit keväällä ensin, käärmeen vai sisiliskon? Jos käärmeen, niin eivät taida säät kesällä juuri suosia. Sisilisko sen sijaan ennustaa paisteisempia päiviä. Näin on ainakin Keski-Pohjanmaalla uskottu.

Sisilisko on koko maassa tuttu vipeltäjä, jonka useimmiten näkee aurinkoisina päivinä lekottelevan kallion kyljessä tai rakennuksen seinustalla. Se herää talvihorroksestaan huhti–toukokuulla ja aktiivista aikaa riittää elokuun loppuun.

Sisiliskon nimitys kuuluu vanhimpaan omaperäiseen, uralilaiseen sanastokerrostumaan. Sanalla on äänteellisesti läheinen vastine monissa sukukielissämme.

Sana sisilisko näyttää nykyisin yhdyssanalta. Alkuaan kyseessä on kuitenkin johdos oletetusta sisiliskoa tarkoittaneesta sanasta sisal. Varhaisen nimityksen on arveltu olleen sisalikko, jota lähellä on esimerkiksi vironkielinen sisiliskoa tarkoittava sana sisalik.

Sisiliskon nimityksille on tyypillistä, että niistä on lukuisia erilaisia äänteellisiä muunnoksia. Näin on laita myös suomen murteissa ja vanhassa kirjakielessä. Käytetyimpiä ovat sikalisko, sikaliska, sikolisko, sisalisko, sisarliisa, sisarlisko, sisilieska, sisiliisko, sisiniska, sisolisko ja sisälisko.

Mistä moinen runsas nimitysten kirjo? Sen on todettu johtuvan siitä, että sana on luonteeltaan affektiivinen, siis tunnepitoinen. Sisiliskoon onkin vanhastaan liitetty paljon erilaisia uskomuksia. Sitä on esimerkiksi pidetty myrkyllisenä, ”käärmeen siskona”, jonka puremaan on auttanut vain yhdeksän valkean tamman maito. Sitä ei silti sopinut tappaa, sillä sen pääpuoli oli ihmissukua, vain häntä käärmettä.

Kansankielisistä nimityksistä monen jälkiosana on -lisko. Niin myös oli jo Agricolan vuonna 1551 kirjaamassa muodossa siselisko (luetaan: sisälisko). Lisko erkani itsenäiseksi sanaksi kuitenkin vasta runsaat 300 vuotta myöhemmin, 1800-luvulla.

Tuolloin eri tieteenalat kehittyivät nopeasti ja tarvittiin runsaasti uutta sanastoa levittämään tietoa myös suomeksi. Suomenkielisen luonnontieteellisen kirjallisuuden uranuurtajiin ja samalla alan sanaston kehittelijöihin kuului kuopiolaissyntyinen A. J. Mela, vuoteen 1876 Malmberg. Vuonna 1872 ilmestyi hänen esikoisteoksensa Suomen eläimistö. Koska monelta eläimeltä ja eläintieteelliseltä käsitteeltä puuttui suomenkielinen nimitys, Mela joutui luomaan ne itse.

Tähän asti liskoeläimistä puhuttaessa oli yleensä käytetty nimitystä sisiliskot. Nyt oli tarpeen tehdä ero eri käsitteiden välille. Mela loi uuden eläintieteellisen termin typistämällä sisiliskon liskoksi, ja sisilisko tarkentui merkitsemään vain tiettyä liskolajia.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 9.7.2003.