Ruma kieli

Sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Sananvalinnasta tulee vaikutelma, että kauneus liittyy ensisijaisesti näköaistilla havaittaviin ilmiöihin: väreihin ja muotoihin. Myös kieli herättää usein vahvoja tunteita, jotka liittyvät kauneuteen. Erityisen usein kuulee puhuttavan rumasta kielestä: rumista sanoista, rumasta puheesta, rumista teksteistä.

Mistä tämä rumuuden kokemus syntyy? Kieli muodostuu kielenkäytöstä, kielenkäyttö eri tilanteissa tuotetuista puhutuista ja kirjoitetuista teksteistä. Tekstit koostuvat lauseista, lauseet sanoista ja sanat äänteistä. Piileekö tuo voima siis äänteissä?

Jotkut ovat selittäneet kirosanojen jykevyyttä sillä, että niissä on vahvoja äänteitä kuten p, r, t ja k. Ennen muinoin jotkut perustelivat Suomen heikkoa euroviisumenestystä sillä, että kielessämme on paljon ”rumilta kuulostavia” vokaaleja kuten y, ä ja ö.

Toisaalta kirosanoja vastaavia äännerakenteita on muissakin sanoissa (loska, hattu) ja ä:llä alkava äiti äänestettiin vastikään suomen kielen kauneimmaksi sanaksi. Näiden yhteydessä voikin miettiä, miten kielen ja sen kuvaamien asioiden kauneus liittyvät mielessä toisiinsa.

Rumuuden kokeminen on myös opittua. Muodot alkaa tekemään ja ei oltu tehty herättävät joissakuissa vastustusta, koska niitä on opittu äidinkielen tunneilla karttamaan. Toisaalta sananvalinta saattaa vaikuttaa sopimattomalta tietyssä yhteydessä: arkipuheen pronominit mä ja sä kuuluvat Etelä-Suomessa puhutun kielen kirjoittamattomiin sääntöihin, mutta virallisessa pöytäkirjassa ne näyttävät asiattomilta.

Joitakuita tietynlainen kieli ärsyttää, koska se edustaa heille epämiellyttävää ideologiaa. Tällaista on esimerkiksi manipuloivalta ja seksistiseltä vaikuttava kielenkäyttö sekä julkisen sektorin kielen hämäryys.

Jotkut sietävät oikeinkirjoituksessa enemmän vaihtelua kuin toiset, ja mikä on yhden mielestä tyylitöntä, on toiselle tyylin uudistamista. Myös tottumuksella on osuutta asiaan. Siksi vieraat kielet ja murteet eivät usein kuulosta yhtä kauniilta kuin oma.

Niitäkin on, jotka vierastavat kaikkea alkuperältään lainattua. Kuitenkin esimerkiksi suurin osa sanastoamme on lopulta peräisin muista kielistä, vaikkapa nyt aalto, kaula, hammas – ja tuo äitikin.

Hyvin paljon rumuus on juuri kuulijan korvassa.

EERO VOUTILAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 27.4.2008.