Naisautoilija törmäilee

Iltapäivälehden lööppi pysäyttää: ”Naisautoilija törmäsi karhuun.” ”Naisautoilija”! Mitä oikein halutaan viestiä sillä tiedolla, että karhuun törmännyt autoilija on nainen? Ei kai vain ole tarkoitus lisätä uutisen repäisevyyttä sillä miehisen ylemmyyden piiloviestillä, että ”joo joo, sehän nyt piti arvata, että nainen siellä oli ratissa, ei erota jarrua kaasusta, menee ja törmää karhuun!”

Ehkä olen liian herkästi aavistelemassa naiseuden loukkausta sielläkin, missä sitä ei ole. Mutta on tälle herkistymiselle toki syytäkin, sillä ”akka ratissa” on kestoiloittelun aihe vitseissä, sketseissä ja tietenkin pakinoissa, esimerkiksi seuraavaan kliseiseen tapaan: ”Ei naisautoilija ymmärrä, että ohjauspyörä ja jarrut vaikuttavat auton pyöriin. Hänestä ohjauspyörä vaikuttaa suuntavilkkuun ja tuulilasin pesulaitteeseen, koska ne ovat samassa varressa.”

Naisautoilija seikkailee myös vakavissa lehtiuutisissa: ”Naisautoilija törmäsi puuhun Söderkullassa.” ”Naisautoilija joutui paniikkiin ja törmäsi väentungoksessa ihmismuuriin.” ”Naisautoilija kuoli Turun moottoritiellä ajettuaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä ulos.” – Olisikohan näissä tapauksissa miehestä käytetty ilmausta miesautoilija? Naisautoilija on siis käsite, josta tuntuu tihkuvan tietynlaista arvoväritystä vakavaankin uutiseen, niin myös seuraavaan rattijuoppolööppiin: ”18-vuotias naisrattijuoppo ajoi naapurin olohuoneeseen.” Sensaatioainekset ovat samankaltaiset kuin karhuuntörmäämislööpissä: rattijuoppo on nainen, ja tämä hento nainen pystyy saamaan reiän tiiliseinään, niin että ihmettä käytiin tekstin mukaan katsomassa kaukaakin. Miesjuopot törmäilevät tuon tuosta pahemminkin seurauksin, mutta sehän on vain odotuksenmukaista käyttäytymistä; rattijuoppo ilman tarkentavaa lisää on siis mies.

Entä tuoko nais-alku erityisväriä muihinkin sanoihin, kuten nimikkeisiin naisurheilija, naistaiteilija, naisvalokuvaaja, naislääkäri tai naispappi? Naiskorvani ei erota niissä mitään erityistä, eivätkä käyttöyhteydetkään epäilytä. Eipä silti, kyllä naisautoilijakin voi esiintyä yhtä neutraaleissa yhteyksissä kuin mieskollegansa – ilman karhuun tai seinään törmäämisen sensaatiota.

Jotenkin tässä raapaisemani asia liittyy kuitenkin laajempaan kielelliseen ilmiöön, jolle on tyypillistä asenteellisia mielikuvia herättävien, kohderyhmäänsä tavalla tai toisella leimaamaan pyrkivien sanojen käyttö. Eiköhän oppiaine naistutkimus ole ottanut jo tämänkin asian hellään huomaansa.

Näitä naisjuttuja mietiskellessä rävähti silmille lööppi: ”Golfpallo lensi naisrunoilijan suuhun.” Mikähän siinä niin huvittaa?

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 17.11.1998.