Sanoja syntymästä kuolemaan

Parempi jäämä kuin uupuma. Mitä tämä sananparsi eri yhteyksissä tarkoittaakin, sanojen syynääjä havaitsee siinä kaksi verbilähtöistä substantiivia. Tällaisia ma-, mä-loppuisia johdoksia kielessämme on ehkä enemmän kuin äkkipäätään tulisi ajatelleeksi.

Sellaiset sanat kuin (kallion)halkeama ja (veren)purkauma kuvaavat tulosta, joka on syntynyt jostakin tapahtumasta: kallio on haljennut ja veri purkautunut. Tähän ryhmään kuuluu iso joukko johdoksia: kasau(tu)ma, painau(tu)ma, esiintymä, näkymä, liittymä jne. Itse tapahtumista ilmaisevat esimerkiksi tuiki tavalliset sanat sattuma ja tapahtuma.

Sanat tyyppiä (nokkosen)polttama, (käärmeen)purema ja (silmän)kantama kuvaavat tulosta, joka on syntynyt genetiivillä ilmaistun tekijän toiminnasta. Tämäntapaisia sanoja on paikannimistössämme melko runsaasti, esimerkiksi Ukonpolttama (Taipalsaarella oleva luoto, johon salaman selitetään iskeneen) ja Kallenraatama (kaskimaa Enonkoskella).

Suuri osa sanastosta on kehittynyt, ja kehittyy edelleen, ”luonnonmukaisesti”, kielenkäyttäjien spontaanin luovuuden ansiosta. Toisaalta kielen ja eri tieteenalojen ammattilaiset ovat aina kehitelleet sanastoa tietoisesti. Tästä esimerkkeinä olkoot suudelma, joka on tiettävästi Lönnrotin keksintö, sekä lääketieteen termit hyytymä ja varjostuma.

Kaikki ma-, mä-loppuiset johdokset eivät ole verbilähtöisiä, vaan osa niistä on nomineista johdettuja, kuten pengermä, unelma ja taajama. Verbikantaiset sanat ovat kuitenkin ilmeisesti toimineet näiden mallina.

Toisaalta kaikkia vanhoja verbilähtöisiä sanoja ei välttämättä enää mielletä verbeistä muodostuneiksi. Tällaisia ovat vaikkapa voima, juoma ja sanoma, joiden iästä kertoo se, että vastaavia muodostumia esiintyy myös suomen sukukielissä. Agricolakin on käyttänyt näitä sanoja teksteissään. Sanalla sanoma oli hänen kielessään paitsi nykysuomen mukaista myös siitä poikkeavaa käyttöä, sillä hänen aikanaan sana on tarkoittanut myös mainetta. Agricolan Rukouskirjan mukaan ”kunniallinen hyvä sanoma ompi kaikkein paras ja kallein rikkaus”.

Verbilähtöisiä perussubstantiiveja ovat myös syntymä, elämä ja kuolema. Agricolan teksteissä sana syntymä esiintyy useimmiten vain yhdyssanan alkuosana (syntymäpäivä, ‑sija, ‑vuosi), mutta elämä ja kuolema kaikessa moninaisuudessaan. ”– – tämä kuolema ompi yksi sisällekäymys ja ovi siihen ijankaikkiseen elämähän.”

 

LEENA JOKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa  24.11.2007.