Uusi rakas

Voiko sanaa rakas käyttää liikaa? Miksi sen käyttö iltapäivä- ja naistenlehtijutuissa tyyliin ”Janna pitää piilossa uuden rakkaansa” herättää paitsi uteliaisuutta myös ärtymystä tai viehätystä?

Sana rakas on sanaluokaltaan ensisijaisesti adjektiivi (vastaahan se kysymykseen ”millainen?”). Sitä, kuten muitakin suomen adjektiiveja, voidaan käyttää myös substantiivisesti, mistä on kyse varsinkin omistusliitteellisissä ilmauksissa rakkaani, rakkaamme, rakkaimpamme. Pelkkää adjektiivia rakas on kuitenkin viime vuosina käytetty niin runsaasti itsenäisenä substantiivina, että voidaan puhua jopa merkityksen eriytymisestä. Esimerkkilauseessa esiintyvän rakas-sanan lähin vastine lienee rakastettu, mutta se saatettaisiin korvata myös täsmällisemmillä ilmauksilla poikaystävä ja seurustelukumppani tai rennosti sanalla heila.

Sanan rakas merkitys on niin väljä, että vaikka se vihjaa suhteen intiimiyteen, se ei kuitenkaan tarkemmin paljasta ulkopuolisille suhteen laatua. (Ehkä juuri tämä sekä ärsyttää että viehättää?) Sanalla rakas on sekin nykymaailmaan sopiva ominaisuus, että sitä sopii käyttää molemmista sukupuolista.

Tällä palstalla on aiemmin puhuttu nuorukaisesta, jolla sanakirjamerkityksen ’nuori mies’ lisäksi on alettu tarkoittaa myös nuorta naista, ainakin joidenkin urheiluselostajien kielessä. Nyt on myös sana rakastaja tavattu tarkoittamassa naista yhteyksissä, joissa uusimpienkin suomen sanakirjojen selitteiden mukaan kuuluisi olla rakastajatar: ”– – mukana Boliviassa oli Tamara Bunche, jonka juoruttiin olevan Chen rakastaja”; ”[naisen] ei tarvitse enää olla yhtaikaa sihteeri, vaimo, äiti ja rakastaja”.

Useimmiten naispuolinen rakastaja löytyy käännöskielestä. Mallina on englannin lover, jolla jo vanhastaan on voitu viitata sekä mieheen että naiseen. Englannissakin on erikseen rakastajatar (mistress), mutta se on tyyliltään hieman vanhanaikainen eikä sovi joka paikkaan. Sanalla lover on eri merkityksiä (esim. lovers = rakastavaiset; rakastunut pari), mutta ’rakastajatarta’ vastaavassa ’rakastaja’-merkityksessäkin ainakin uusimmat englannin sanakirjat selittävät lover-sanan hyvin ”poliittisesti korrektisti” molempiin sukupuoliin sopivia ilmauksia käyttäen (person, partner eikä man eli ’mies’).

Ruotsissakin rakastajaa tarkoittava älskare saattaa nykyisin viitata myös naiseen, ja ainakin joidenkin kielenkäyttäjien tuntuman mukaan ’rakastajatarta’ tarkoittava älskarinna on tyylillisesti hyvin värittynyt sana. Suuntaus lienee Suomessa sama, mutta vaikka rakastajatar monen mielestä viittaa menneeseen maailmaan, se on meillä yhä elävä ja runsaskäyttöinen sana.

Pienen Internet-haun mukaan näyttää kuitenkin siltä, että rakastaja-sanan tavallisin käyttö ei suinkaan liity parisuhteisiin vaan samaan merkitysryhmään, jonka Suomen kielen perussanakirjakin asettaa sanan ykkösmerkitykseksi antaessaan siitä käyttöesimerkin intohimoinen luonnon rakastaja. Esimerkiksi isänmaan, kirjojen, ruusujen, taiteen ja viinin rakastajat ovat tietenkin sekä miehiä että naisia.

RIITTA ERONEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.6.2002.