Hämypyhää viettämään
Televisiosarjassa Myrskyluodon Maija on kohtaus, jossa talonväki istuu iltahämärässä hiljaa pöydän ympärillä. Jokaisella on kädessään pala makkaraa, jota syödään vaitonaisina.
Perhe viettää hämäränhetkeä, ja hetkestä huokuu melkeinpä pyhä hiljaisuus. Hämäränhetken vietto on vanha maaseudun tapa. Iltahämärissä levättiin tai seurusteltiin päivän töiden päätyttyä usein ennen valojen sytyttämistä ja ilta-askareiden aloittamista.
Tapa on tunnettu ainakin pimeässä pohjolassa. Suomen murteiden sanakirjassa mainitaan hämäränhetken vietolle kymmenittäin synonyymejä. Nimityksissä hämy(n)pyhä, hämärä(n)juhla ja hämärä(n)pyhä aistii saman juhlallisuuden kuin Myrskyluodon Maijan perheen hetkessä. Antreassa ”käytii hämäräjuhlil, istuttii ja leppäiltii hämäräs tuvas enne valo sytyttämist”. Maaningalla on pidetty ”hämärähetkee, pimmeen pyhhee”.
Varsinkin talviaikaan, jolloin päivä oli lyhyt, hämärikköä pitämällä tai istumalla paitsi levättiin myös säästettiin kallisarvoista lamppuöljyä. Vampulassa on sanottu: ”Ei oteta viäläkä lamppuun valkeeta ko piretään pikkasen aikaa hämärähyrryä”. Hämeenkyrössä ”öljy loppu lampusta ja se sammu, mutta mnä sanon että ollaan ny hämyhörhösillä”. Aina ei asiaa sanottu ihan suoraan, vaan Nastolassa istuttiin ”hämärähyssyä kun suu on viisas pimeissäkii”.
Hämärän aikaan voitiin kyllä olla hämäräkylässä naapurissa. Viipurin läänin Pyhäjärvellä velmuiltiin: ”Lähetiä hämäräkyläl, hämäräs suap punastumatta valehella.” Lasten ja nuorten oli ehkä vaikea istua tuvassa kauan hissukseen, ja Ahlaisissa isä pohtikin: ”Mihe se poikaki karas sil aikaa ko me äiti kans vähä heitimme hämytolloo.” Toisaalta Yläneellä ”mukulil se hämylyry aika oli hauska, ko karasivap (= juoksivat) pimiäs tuvas”.
Kukin tavallaan. Ehkä tänä kiireisenä aikana voisimme joskus ottaa vanhoista ajoista mallia ja hämärän aikaan kenties oleilla kuten taata Sillanpää kuvailee: ”Istut pirtin keinutuolissa päivän työstä väsähtäneenä, mutta et ole vielä ottanut tulta, vaan lepäilet siinä ja pidät hämypyhää.”
LIISA NUUTINEN