Mitä suomalainen rakastaa?

Kirjoitin taannoin tällä palstalla verbeistä, joiden kanssa toinen verbi esiintyy usein yleiskielestä poikkeavassa muodossa (”Rakastan nähdä lasteni kasvavan”, HS 24.6.). Keskityin tarkastelemaan sellaisia nuorten kielessä yleistyneitä ilmauksia kuin ei pysty olla, ei jouda tehdä. Moni lukija kiinnostui kuitenkin juuri otsikon lauseesta. Jotkut kysyivät tarkkaa korjausehdotusta rakastan nähdä -ilmaukselle, muutamat ihmettelivät, mitä väärää siinä mukamas on. Otettakoon asia siis uudelleen esiin. Kaipa rakastaminen on sentään yhden kokonaisen kieli-ikkunan väärti!

Rakastan nähdä -ilmauksen korjaaminen ei ole yhtä yksinkertaista kuin muiden esillä olleiden ilmausten (ei pysty olla > ei pysty olemaan jne.). Vaihtoehtojen esitteleminen olisi sitä paitsi vienyt liikaa rajallisesta palstatilasta.

Miten rakastan nähdä -ilmauksen sitten voi korvata? Jo Nykysuomen sanakirjassa on rakastaa-verbin kohdassa myös esimerkki ”rakasti olla yksin”, joka on korjattu näin: ”rakasti yksinäisyyttä, oli mielellään yksin”. Huomattakoon, että r-alkuiset sanat on kirjoitettu viimeistään 1950-luvulla. Jo silloin on siis esiintynyt tällaistakin rakastaa-verbin käyttöä. Tämän sanakirjan pohjalta laaditun Suomen kielen perussanakirjan (2. osa 1992) rakastaa-artikkeliin on periytynyt sama esimerkki ja sama korjaus – paitsi että yksinäisyys on muutettu yksinoloksi.

Kielioppaiden klassikossa, Terho Itkosen Kielioppaassa (nyk. Uusi kieliopas), on myös otettu kantaa rakastamiseen: ”vieraanvoittoista käyttöä mm. ’rakastan käydä [par. käyn mielelläni] teatterissa’”. Neuvojen mukaisesti voisi lauseen ”Rakastan nähdä lasteni kasvavan” korjata vaikkapa näin: ”Näen mielelläni lasteni kasvavan”. Lähempänä lauseen ajatusta lienee kuitenkin: ”On hienoa (ihanaa) seurata lasteni kasvamista”. Lauseen sävy on ilman rakastaa-verbiä kieltämättä laimeampi, mutta sen kanssa rakenteesta tulisi kovin mutkikas (”Rakastan sitä, että voin nähdä lasteni kasvavan” tms.).

Voi tietysti kysyä, kannattaako enää huoltaa tätä ”vieraanvoittoista” ilmausta, kun sitä on käytetty vähintään puoli vuosisataa ja kun sen korjaaminenkin on vaikeaa. Joidenkin lukijoiden kielikorvaa se ei palautteen mukaan edes loukkaa. Näin englanti alkaa vaikuttaa jo lauserakenteidenkin tasolla.

Mikä siis on ”kielivirheenä” pitämisen peruste? Tässä tapauksessa se on rakenteen epäsuomalaisuus: rakastaa-verbin objektina ei voi olla 1. infinitiiviä (nähdä). Sama pätee mm. pitää-verbiin; ei voi sanoa ”pidän nähdä”, kun taas vaikkapa haluta-verbin kanssa voi: haluan nähdä. Samoin ruotsista lainattu arkisana tykätä järjestyy ruotsin mallin mukaan: tykkään nähdä (jag tycker att se).

Rakastan nähdä -ilmauksessa on kyllä jotain muutakin ”vieraanvoittoista” kuin rakenne, ja se johtuu nähdäkseni itse rakastaa-verbistä. Ei suomalainen tuhlaa sitä niin kevyesti kaiken maailman pitämisiin ja ”tykkäämisiin”kuin englanninkielinen love-verbiä. Siitähän on vitsejäkin, kuten siitä jäyhästä suomalaismiehestä, joka vaimonsa valitukseen, ettei mies koskaan sano rakastavansa häntä, vastaa: ”Minä olen sen kerran sanonut että rakastan, ja ilmoitan sitten, kun siihen tulee muutos.”

TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 21.10.2003.