Sunnuntailapsen pyhäkengät

Viikon seitsemäs päivä on vapaa-, lepo- ja pyhäpäivä. Pyhä- ja sunnuntai-alkuisissa sanoissa kuvastuu ero arkeen – milloin myönteisenä, milloin taas ainakin lievästi kielteisenä.

Varttunut väki muistaa lapsuudestaan, että pyhäpäivinä pantiin ylle niin sanotut paremmat vaatteet. Naisilla ja tytöillä oli pyhäleninki tai pyhämekko, miehillä ja pojilla pyhäpaita ja pyhähousut. Monilla oli myös pyhälakki tai pyhähattu ja pyhäkengät.

Pyhävaatteita on sanottu käyttötarkoituksen mukaan myös kirkkovaatteiksi. Oikeista vaatevalinnoista on muistutettu sananparrella, joka esimerkiksi Nurmijärvellä tunnetaan muodossa ”Kell ei ole riihenrimputint, sill ei ole kirkonkimputint”. Nämä arki- ja pyhävaatteita tarkoittavat sanat – ja niiden lukuisat toisinnot – esiintyvät vain tässä sananparressa tai siitä irronneissa sanonnoissa.

Eronteko näkyy myös ruokapöydässä: pyhä- tai sunnuntaiateria on yleensä parempi, monipuolisempi tai juhlavampi kuin arkiateria. Arkivehnänen on puolestaan aineksiltaan yksinkertaisempaa kuin sunnuntaivehnänen.

Hämeessä on kuvailtu onnen huipentumaa sananparrella: ”Olis aina suvi ja sunnuntai ja sois aina päivälliskellot.” Mahtaako kenenkään elämä olla ainaista sunnuntaita, yhtä juhlaa? Onko ihmisiä, joille kaikki elämässä onnistuu: sunnuntailapsia? Aikaisemmin uskottiin, että sunnuntaina syntyneestä lapsesta tulee erityisen onnellinen ja että hänellä on salaisia kykyjä.

Sunnuntaihiihtäjä käy hiihtämässä vain sunnuntaisin – huvikseen, harrastuksekseen.  Harrastajia, ei-ammattilaisia ovat myös sunnuntaikalastajat ja sunnuntaimetsästäjät. Sunnuntaiurheilija on amatööri samoin kuin sunnuntaimaalarikin, eivätkä amatöörin taidot tietenkään vedä vertoja kilpaurheilijan tai ammattitaiteilijan taidoille. Myös autoilu vaatii harjaannusta, ja niinpä myös harvoin ajavaa, tottumatonta autoilijaa sanotaan sunnuntaiautoilijaksi.

Harrastelijaa tarkoittavat sunnuntai-alkuiset nimitykset ovat sävyltään leikillisiä. Harrastelemiseen liittyy kuitenkin myös pintapuolisuuden vivahde. Siksi harrastaja tai harrastelija on – joidenkuiden mielestä – epäpätevä diletantti, esimerkiksi sunnuntairunoilija tai sunnuntaisoittaja.

Kyllä sunnuntaitaiteilijakin voi ottaa työnsä vakavasti ja iloita harrastuksestaan. Väheksynnän voi myös kääntää arvostukseksi vaikkapa ottamalla sanan sunnuntaimaalari yhdistyksen nimen osaksi, niin kuin on tehtykin.


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 30.8.2009.