”Sinnuu mie sanon teiks”

TV 1:n iltauutisissa oli suomen kielen päivän aattona 8. huhtikuuta yhtenä aiheena suomen kielen nykytila. Huolestuneita oltiin muun muassa teitittelyn vähenemisestä ja sinuttelun yleistymisestä.

Viikkoa myöhemmin TV 2 lähetti ohjelman, jossa Tellervo Koivisto, Eeva Ahtisaari ja Pentti Arajärvi kertoivat kokemuksiaan presidentin puolisona. Haastattelija sinutteli heitä kaikkia. Puhuttelutavasta oli tietenkin etukäteen sovittu. Silti moni katsoja tunsi hämmennystä. Alli Paasikivelle tai Sylvi Kekkoselle tuskin olisi voinut sanoa: ”Hei Alli, kertoisitko, onko Juho Kusti aina yhtä äreä!”, ”Voisitko, Sylvi, paljastaa, miten äskeinen noottikriisi vaikutti Urhoon?”

Teitittelyn puolustajilla on taipumus ajatella, että teitittely on ollut käytössä iät ja ajat. Sinuttelun yleistyminen olisi merkki kielen rappeutumisesta. Ruotsissa, missä sinuttelu on jo aika vakiintunutta, rappio olisi edennyt Suomeakin pidemmälle.

Tosiasia kuitenkin on, että sinutteleminen on vanha käytäntö, joka vielä keskiajalla oli vallalla joka puolella Eurooppaa. Kunnioituksen osoittamiseksi alettiin hallitsijoita puhutella monikollisella pronominilla te. Teititeltävien joukko laajeni käsittämään pian myös muut korkeassa asemassa olevat ja myöhemmin kaikki, joille piti tai joille haluttiin olla kohteliaita. Suomeen teitittelyn tapa levisi kyllä jo keskiajalla, mutta se eli pitkään ainoastaan sivistyneistön puheessa. Kansankieleen se omaksuttiin vasta 1700-luvulla.

Osaan murteita teitittelyn muoti on ehtinyt vasta äskettäin. Monet muistavat sotavuodet ja Kannakselta tulleet siirtolaiset, jotka mutkattomasti sanoivat kaikkia sinuksi – ainakin länsisuomalaisista niin tuntui. Väinö Linnan Tuntemattomaan sotilaan Antti Rokkakin tokaisee luutnantti Lammiolle: ”Sano kuule luutnantti, millo myö aletaa saamaa lommii. Miekii tääl perreelline mies olt jo monta kuukautta.”

Toista ääripäätä edustavat ne, jotka ovat teititelleet jopa aviopuolisoaan. Lappeella kerrotaan olleen pariskunta, joka ehti olla kymmeniä vuosia naimisissa. Kun vaimon loppu alkoi lähetä, mies totesi kuolinvuoteella makaavalle puolisolleen: ”Työ taijattakkii nyt käyvä lähtemää!”

On olemassa myös teitittelyn ja sinuttelun väliasteita. Olin jokin aika sitten vaihtamassa autoa. Tunsin olevani välillä vanhus ja välillä nuorukainen, kun autokauppias vuoron perään sekä teititteli että sinutteli minua. Oudolta tuntuu sekin, että ensin tervehditään toista sanomalla ”Hei!” ja sen jälkeen aletaan teititellä.

Silloin kun ei tiedä, pitäisikö teititellä vai sinutella, on parasta valita teitittely. Asiasta ei kuitenkaan kannata tehdä itselleen liian suurta ongelmaa. On nimittäin vaara, että sekoaa lopullisesti ja käy niin kuin sille emännälle, joka ruustinnan tullessa kylään sanoi: ”Menkää te kissa pois siitä tuolilta! Käy sinä ruustinna istumaan!”

MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 27.5.2003.