Sääskiä kerrakseen

On taas palattu normaaliin kesiin: Pohjois-Suomessa on sääskiä aivan kuin ennen. Muutamana peräkkäisenä vähäsääskisenä kesänä ehdittiin jo hätäillä, onko jotain peruuttamattomasti muuttunut. Meitä sääskettömyydestä nauttijoitakin toki oli.

Esi-isämme ovat tunteneet sääsken jo iät ja ajat. Sanalle on vastine paitsi läheisissä karjalan ja viron kielissä myös saamen ja mordvan kielissä. Kaakkois-Hämeessä ja Keski-Suomessa on puhuttu sääksestä. Muualta tulleen tai muualla olleen tuntee pohjoisessa taas siitä, että tätä kiusaavat hyttyset.

Pienellä kiusanhengellä on niin ikään lentävä kaima, jonka nimeksi on kirjakieleen vakiintunut sääksi tai kalasääski. Lintu tuli tutuksi kevään mittaan, kun Helsingin Sanomissa seurattiin Mirja-sääksen muuttomatkaa Suomeen. Hyönteisen ja linnun nimitysten samannäköisyys on sattumaa: linnun nimi sääksi on vanhempaa perua.

Palatakseni pienempiin siivekkäisiin sääsket eivät suinkaan ole Lapin kesän ainoita tai pahimpia lentäviä ahdistelijoita. Mäkärät tai mäkäräiset iskevät heti kesäsydämenä ja puraisevat palan mennessään. Tälläkin lentiäisellä on lintukaimansa: Pohjois-Suomessa taivaanvuohta on nimitetty taivaanmäkäräksi. Nimitys on toista lähtöä kuin hyönteisellä ja viittaa mäkättävään ääneen, joka syntyy linnun pyrstösulissa sen syöksyessä alaspäin.

Pisimpään, alkusyksyyn asti, ulkona liikkujia kiusaavat pikkuruiset sääskien ja mäkäröiden sukulaiset polttiaiset. Niihin eivät kaupalliset karkotteet tehoa. Polttiaisen nimi on johdettu verbistä polttaa. Polttiaisia voi tavata myös kasvikunnasta: kansa on nimittäin kutsunut nokkosta polttiaiseksi, polttajaiseksi, poltikkaiseksi tai polttaraiseksi.

Keskikesällä, mahdollisten paahdepäivien aikaan, kun muut siivelliset saattavat antaa hetken rauhan, hyökkäävät paarmat. Ne ovat jo siksi isokokoisia, että silmin on voinut havaita eroja eri lajien välillä. Niinpä esimerkiksi Sallassa tiedettiin, että pieni harmaa tuppipaarma on erityisen kova puremaan.

Sääsket, mäkärät, polttiaiset ja paarmat ovat niin olennainen osa pohjoisen kesää, että ne ovat saaneet yhteisen nimityksen. Niitä sanotaan räkäksi. Räkkä on myös se aika, jolloin näitä hyönteisiä on eläinten ja ihmisten riesana. Räkän ajamina porot hakeutuvat tuulisemmille ja avarammille tuntureille tai metsistä avoimemmille maanteille.

Kesäisiä ulkoilman verenimijöitä on pohjoisessa kutsuttu myös syöpäläisiksi. Syöväthän nekin eläviä niin kuin yleiskielessä syöpäläisinä tunnetut kirput, luteet, täit ja muut loishyönteiset.

Itikaksi taas voidaan sanoa melkein mitä tahansa kärpästä pienempää lentävää. Eteläpohjalaisten kanssa puheisiin osuessaan on tosin syytä valita sanansa, sillä heidän itikkansa on toista kokoa. Naudat tunnetaan lakeuksilla itikoina.

KIRSTI AAPALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 2.8.2005.