Onko mukiinmenevä juoppo?
Jos ystävä kertoo ihastuneensa mukiinmenevään mieheen, onko syytä huolestua? Onko mies kenties taipuvainen juomaan, siis viinaan menevä?
Ei hätää: mukiinmenevä-sanan alkuosa ei tässä merkitse sitä, mitä me sanalla nykyään tarkoitamme, siis tietynlaista juoma-astiaa. Sanan taustalla on vanha substantiivi muka, joka itsenäisenä sanana on jo kadonnut kielestä.
Muka on alkuaan tarkoittanut muotoa tai mallia. Henrik Wegelius moittii 1700-luvulla ihmisiä maallistumisesta, koska he sopeutuvat maailman menoon ja ”sen mucaan ja muotoon itzens – – sowittawat”. Simon Achreniuksen runossa tuohiveneen tekemisestä ”tuohet, mucahan menewät, Taiten caicki taipunewat” eli tuohet taipuvat veneen mallin muotoon, sen mukaisesti. Vuoden 1806 almanakassa kehotetaan tekemään susitarha niin, että sen ”piirin pitä oleman – – ymbyriäisen – – muastansa”, siis ympyrä muodoltaan.
Muka-sanasta on johdettu adjektiivi mukainen, jonka merkityksiä ovat muun muassa ’jonkin mukaan tehty, jotakin noudattava tai vastaava’. Vartalonmukainen puku on vartalonmyötäinen, vartalon mallia vastaava, ja totuudenmukainen asia vastaa totuutta. Muka-sanan johdoksia ovat verbit mukailla ’jäljitellä, matkia’ ja mukautua ’sopeutua jonkin mukaiseksi’, josta on puolestaan johdettu adjektiivi mukautuva. Mukautuva lapsi on sopeutuva, mukautumiskykyinen eli käyttäytyy ympäröivän maailman toiveiden tai mallin mukaisesti.
Muka-sanan taivutusmuodoista ovat jääneet elämään muodot mukaan ja monikon illatiivi mukiin sekä mukana, muassa ja (sitä) mukaa. Henrik Florinuksen sananlaskussa vuodelta 1702 on ”Miestä myöten miekka tehty, kalpa eli kilpi kantajan mukaan”. Sananlaskun sisällön voi hahmottaa hyvinkin konkreettisesti: kilpi on valmistettu kantajansa muotoon eli kantajansa koon mukaan. Silloin kilpi menee mukiin eli on kantajalleen sopiva.
Mukiinmenevä mies ei siis ole alkoholin liikakäyttöön taipuvainen, vaan ihan kohtalainen, laatuunkäypä, tyydyttävä, sopiva.
LIISA NUUTINEN