Monimuotoinen palvelu
Kielitoimiston neuvonnan vakiokysymyksiä on ollut jo pitkään, kuinka sana palvelu taipuu monikon genetiivissä: palvelujen vai palveluiden? ”Kumpikin käy” -vastaus ei aina tyydytä, vaan yritetään tivata, eikö toinen vaihtoehto kumminkin olisi ”oikeampi”.
Mistä oikein johtuu palvelu-sanan taivutusmuotojen kahtalaisuus – tai oikeastaan kolmenlaisuus, sillä palveluitten on myös mahdollinen? Tosiasiassa sanojen monikossa voi olla viisikin erilaista genetiivin päätettä: jo mainittujen muotojen -en, -den ja -tten lisäksi -ten (pienten) ja -in (kansain); yksikössä on vain -n.
Syytä on etsittävä kielihistoriasta. Yksi syy on se, että vanhastaan on ollut käytössä kaksi monikon tunnusta: toinen on t, joka esiintyy perusmuodossa (palvelu-t), toinen on i, jota käytetään taivutusmuodoissa (palvelu-i-ssa jne.). Tiedetään, että monikon genetiivi on aikoinaan muodostunut nominatiivin pohjalta siten, että loppu-t:hen on liitetty e-vokaalin välityksellä genetiivin pääte n: palvelut > palveluden, jossa siis t vokaalien välisessä asemassa on muuttunut heikkoasteiseksi vastineekseen d:ksi (tai sen tapaiseksi äänteeksi).
Kyseistä genetiivimuotoa tapaa vielä 1500-luvulla Agricolan teksteissä, esim. maa-sanan genetiiviä maaden. Se on säilynyt näihin päiviin saakka myös eräissä paikannimissä, kuten pitäjännimessä Suodenniemi (suot > suoden-), joka siis oikeastaan tarkoittaa ’soiden niemeä’. Tästäkin huomaa, miten paikannimissä on saattanut säilyä hyvin vanhaa kielenainesta.
Miten sitten selittyy, että palvelu-sanan monikon genetiivi on nykyään muodossa palveluiden? On käynyt niin, että aikojen kuluessa monikon tunnus i on työntynyt myös genetiivimuotoon, johon on siis tullut peräkkäin kaksi useuden merkkiä, i ja d. Tämä sekamuodoste on syrjäyttänyt kokonaan alkuperäisen palveluden-muodon.
Nykyisessä palvelujen-muodossa taas on t-monikkoa edustava d kadonnut (> palveluien) ja monikon tunnus i muuttunut vokaalien välissä j:ksi. Kehitys osoittaa, miten kielessä on pyrkimys lyhemmyyteen ja taloudellisuuteen.
Entä mitä ainesta on genetiivimuodon palveluitten i-tunnuksen jäljessä oleva -tten? Sekin johtuu muotojen sekaantumasta. Monikon genetiivin pääte -ten on yhdistynyt mm. sanatyyppiin käsi, vesi: kätten, vetten (muotoa tapaa edelleen vanhahtavassa tekstissä, kuten ”kätten työ”, ”kulkea vetten päällä”). Vaikka edellinen t kuuluu sanan vartaloon, ‑tten-loppu on alettu mieltää kokonaan genetiivin päätteeksi ja liittää muihinkin sanoihin.
Mutta miksi neuvonnasta ylipäätään kysytään niin usein juuri palvelu-sanan taivutusta? Syy selviää, kun kuuntelee vaikkapa syksyn kunnallisvaalien mainospuheita.
TARU KOLEHMAINEN