Mitä laskiaisena lasketaan?
Taas on käsillä laskiainen mäenlaskuineen ja hernekeittoineen. Laskiaisen nimi yhdistyy helposti mäenlaskuun, mutta moni lienee kuullut siitäkin, että laskiaisesta puhutaan ”paastoon laskeutumisen” ajankohtana. Mikä mahtaakaan olla totuus tämän sanan historiasta?
Se on selvää, että laskiaisen nimitys liittyy paastoon. Tähän viittaa ensiksikin se, että paaston toisessa päässä on pääsiäinen, jonka on arveltu liittyvän paastosta pääsemiseen. Lisäksi, ja ennen kaikkea, vanhimmat maininnat laskiaisesta suomen kirjakielessä ovat muodossa paastonlaskiainen. Tätä muotoa on käytetty ensimmäisessä lainsuomennoksessamme (n. 1580) ja myös piispa Eerikki Sorolaisen postillassa vuonna 1621.
E. N. Setälä arveli vuonna 1897, että ”paastonlaskiaissunnuntai” on pohjimmiltaan vain väännös ruotsin vastaavasta ilmauksesta fastlagssöndag. Ruotsin lags-elementti olisi Setälän arvion mukaan väännetty laskiaiseksi mahdollisesti ajatuksena ”paastoon laskeutumisesta”. Tämä satavuotias tulkinta on elänyt sitkeästi, ja nykyisin kuulee jo yleisesti näihin aikoihin puhuttavan paastoon laskeutumisesta. Kielikuvan ontuvuus kuitenkin epäilyttää.
Suomen kielessä ei yleensä laskeuduta mihinkään olotilaan eikä ajanjaksoon. Eihän laskeuduta joulunviettoonkaan vaan ryhdytään, käydään tai hiljennytään. Jos sitä paitsi ajatellaan paastonaikaan liittyvää korkeampaa henkistä tilaa, tuntuu epäluontevalta ajatella, että siihen ryhdyttäisiin menemällä alaspäin.
Paitsi itse kielikuva tässä selityksessä ontuu myös paastonlaskiainen-sanan muoto: laskiaista ei ole johdettu verbistä laskeutua (josta tulisi ”laskeutujainen”) vaan laskea, ja jos kyseessä olisi paastoon laskeutuminen, odottaisi illatiivin paastoon näkyvän myös yhdyssanassa. Paastonlaskiaisessa se näyttää laskea-verbin objektilta.
Myös suomen itäisessä sukukielessä karjalassa ja sille läheisessä lyydissä on laskemiseen viittaava laskiaisen nimitys pyhälasku tai pyhänlasku, ja näissä kielissä lisäksi itse paastollakin on omaperäinen nimitys pyhä. Paaston laskemisen mieli- ja kielikuva näyttäisikin siis olevan yhteistä suomalais-karjalaista perua.
Tällä perusteella on esitetty sellaisia muodollisestikin luotettavampia selitysvaihtoehtoja, joissa laskiaisen kantasana on se, miltä se näyttääkin, nimittäin laskea eikä laskeutua, ja myös alkuosa, paasto, olisi tuon laskea-verbin objekti. Näin päästään ”paaston laskemiseen”. Tämä voidaan puolestaan ymmärtää joko siten, että kyseessä on päivä, jolloin paasto ”lasketaan” eli ”päästetään” alkamaan tai jolloin paastopäivien ”laskeminen” (1, 2, 3 jne.) aloitetaan.
Jälkimmäinen selitysvaihtoehto on erityisen uskottava sikäli, että kun pääsiäinen ja siihen suhteellisen pitkällä aikavälillä liittyvä laskiainen ovat kuun vaiheista riippuvaisia vuosittain huomattavastikin liikkuvia tapahtumia, on niiden oikeaoppiseen viettämiseen ja sen ajallaan aloittamiseen tarvittu melkoisesti laskutoimituksia.
ULLA-MAIJA KULONEN