Mika Häkkisen aukio?
Formulahurmion jälkitunnelmissa nousi pintaan pyrkimys saada Mika Häkkiselle nimikkokatu tai mieluummin aukio. Vantaalla asia näyttää jo päätetynkin, sillä aukion vihkiäistilaisuutta suunnitellaan Martinlaakson keskustaan kevääksi. Samantyyppisiä toiveita esitetään silloin tällöin muidenkin lajien mitalistien, taiteilijoiden, poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden nimien saamiseksi katujen, puistojen ja jopa luonnonpaikkojen nimiin.
Iltapäivälehti kertoi keväällä 1996, miten Puuppolan Racing Teamin enduroajajat teettivät Tommi Mäkisen kotiintulojuhliin Jyväskylän maalaiskunnan Salmelantielle uuden viitan, jossa luki ”Tommi Mäkisen tie”. Leikissä lienee ollut totta toinen puoli sikäli, että samalla kerrottiin, kuinka ”Juha Kankkunen sai Laukaan kunnalta oman tien vasta neljännen maailmanmestaruutensa jälkeen, mutta moottoripyöräilyä harrastavat Mäkisen ystävät päättivät hoitaa tämän puolen vallattoman omakätisesti heti ensimmäisestä MM-tittelistä”.
Nimikkotiestä on tullut status, jonka ylittää vain seteli tai muistopatsas.
Kunta tai kaupunki, jonka tehtäviin teiden virallisten nimien antaminen kuuluu,
näyttää mieltävän tällaiset nimet kiitokseksi kunnan mainosarvoa tai
verokertymää parhaiten kartuttaneelle. Useimmiten kyse lienee silkasta
ajattelemattomuudesta: ennen kuin henkilön nimi istutetaan julkiseen
paikannimeen, on oltava riittävän varmoja siitä, että kunnioitus on
historiallisesti pysyvää, että tällaisia nimiä ei tule paikallisesti kerralla
liikaa ja ettei nimien antamisesta muodostu henkilöpalvonnan välinettä.
Kuninkaita, keisareita ja muita valtaapitäviä on muistettu kaupunkien ja katujen nimissä maailman sivu. Ymmärrettävintä tämä on silloin, kun kyseinen henkilö on kaupungin perustaja. Poliittiset vallanvaihdokset ja eri ideologiat ovat kuitenkin vaikuttaneet nimien antamiseen ja vaihtamiseen niin, että esimerkiksi Viron tuore paikannimilaki ei enää salli katuja ja puistoja nimettävän elävien henkilöiden mukaan.
Kyseessä on kansainvälisesti hyväksytty yleisperiaate, joka koskee muutakin kuin poliittista nimeämistä. Siellä, missä nimiä pidetään kansallisesti merkittävänä kulttuurin aineksena, nimien suunnitteluunkin kohdistuu vaatimuksia. Teiden ja katujen nimet tarkoitetaan pysyviksi. Muistonimiä annetaan harkiten: niillä kunnioitetaan yleistä arvonantoa nauttivia, merkittävän elämäntyön tehneitä, jo edesmenneitä oman maan kansalaisia.
Esimerkiksi Kanadassa ei henkilönnimiä hyväksytä paikannimiin kuin poikkeustapauksissa, ja USA:ssa voi henkilön nimeä käyttää viralliseen nimeämiseen vasta, kun hänen kuolemastaan on kulunut vähintään viisi vuotta.
Suomessa ainakin suurimmat kaupungit näyttävät hyvin omaksuneen tämän kansainvälisen periaatteen. Ehkä tällainen käytäntö sopisi ulottaa koko maahan? Annettaisiin elävien elää elämäänsä, presidenttejä myöten, ja muisteltaisiin heidän työtään nimikilvin vasta, kun koko kaari vaikutuksineen on arvioitavissa ja vertailtavia ehdokkaita enemmän. Onhan ajan ilmiöitä varten jo postimerkki.
SIRKKA PAIKKALA