Mesikämmen kolarissa

Esi-isämme ovat aina eläneet seuduilla, missä on ollut suuria petoeläimiä. Ne ovat vaikuttaneet paljon ihmisten elämään. Niitä on pelätty, koska ne ovat olleet ihmisille ja kotieläimille vaarallisia. Samalla ne ovat olleet arvokkaita turkiseläimiä, ja etenkin karhunliha on ollut arvostettua.

Suurpetoja tarkoittavat sanat eivät kuitenkaan kuulu kielemme vanhimpiin aineksiin, sillä eläimet ovat olleet useiden tabujen alaisia, ja niistä on pyritty käyttämään kiertoilmauksia ja salasanoja. Metsästäjien alkuaan tunnepitoiset sanat ovat vähitellen menettäneet kuvailevan merkityksensä ja siirtyneet asialliseen sanastoon.

Karhua ovat metsästäjät pyrkineet mielistelemään monin nimin. Vielä syyskuussa 1996 asiallisessa televisiouutisessa toimittaja kertoo autojen kanssa kolariin joutuneista karhuista ja käyttää niistä joka lauseessa eri sanaa: karhu, otso, mesikämmen, metsänomena. Haastateltava tyytyy vain pronominiin se.

Nykykielessä neutraalin tuntuinen karhu on turkin perusteella muodostettu kiertoilmaus ja samaa kantaa kuin karhea. Kontio kuvaa karhun liikehdintää ja perustuu verbiin kontia ’kömpiä, ryömiä, köntystää’. Ohto on hellittelymuoto vanhasta karhua tarkoittavasta sanasta oksi, joka on säilynyt vanhoissa paikannimissä Oksiniemi (Tyrväällä) ja Ohdenpää (Huittisissa). Kansanrunojen otso on ohdon hienosteleva muoto.

Itämurteiden suden nimitys hukka on sama sana kuin ilmauksissa olla hukassa, joutua hukkaan ja hukata ’kadottaa, menettää; tappaa, teurastaa’. Yleiskielen susi tarkoittaa myös epäonnistunutta työtä, tekelettä, mutta lähisukukielten mukaan tämä olisi myöhäisempää kehitystä ja eläimen merkitys alkuperäinen. Susi on ehkä vanha indoeurooppalainen lainasana.

Arvokas turkiseläin kettu on samaa pesyettä kuin kesi, ketu, ketto ’(ohut) nahka, kelmu’ sekä verbit kesiä (iho kesii) ja kettää ’kuoria, nylkeä’. Nahkan merkitys on hyvin vanha, suomalais-mordvalainen, eläimen nimitys on kehittynyt vasta suomessa.

Ahma on saanut nimensä ruokatavoistaan. Se on samaa alkuperää kuin ahmia, ja ahma tarkoittaa laajalti murteissa suursyömäriä. Ahman on kuviteltu voivan syödä niin paljon, että ruoka tulee ulos kummastakin päästä.

Hansakauppiaiden välityksellä on suomesta kulkeutunut saksaan ahmaa, ahmattia, suursyömäriä tarkoittava Vielfrass (sananmukaisesti ”paljonsyövä”). Myös ahman tieteellinen latinalainen nimitys gulo, joka on edelleen käännetty saksasta, tarkoittaa alkuaan suursyömäriä.

Itämerensuomen verbi ahmia puolestaan voi olla lainaa germaanisista kielistä. Kansanrunojen ja sanaristikoiden osma tarkoittaa ahmaa ja myös karhua. Se on mahdollisesti sanojen oksi ja ahma sulauma.

Nämä suurpetojen nimitykset kuuluvat kielemme uudempaan sanastoon, ja ne on johdettu muista sanoista. Eräät nykyihmisestä aika vaatimattomat ja vähäpätöiset eläimet sen sijaan ovat säilyttäneet nimensä vuosituhansia. Jo kaksisataa sukupolvea sitten äiti on keväällä voinut huutaa lapsille: ”Tulkaa katsomaan, täällä on hiiri, koi, kusiainen ja siili.”

SATU TANNER

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 18.2.1997.